uuden vuoden aattona

Kuluneena vuonna olen iloinnut terveydestäni ja jaksamisesta. Moneen vuoteen en ole ollut näin hyvässä kunnossa ja jaksanut näin paljon kaikenlaista kuin tänä vuonna. Se on näkynyt elämässäni monella tapaa.

Huomenna alkavalle vuodelle toivon itselleni ennenkaikkea terveyttä. Ilmoittauduin tänään työväenopiston emalointi ja punotaan metallilangasta -kursseille. Kuluneeseen vuoteen on kuulunut paljon uusien asioiden oppimista, samaa haluan jatkaa.

En ole koskaan tehnyt uuden vuoden lupauksia, koska sellainen on mielestäni typerää. Haluan jatkaa hidasta matkaa kohti itseäni.

Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää uutta vuotta.

erilainen joulu

Tänä vuonna olin elämässäni ensimmäistä kertaa joulun yksin. Saara poikaystävänsä kanssa kävi joulupäivänä syömässä. Kuulostelin itseäni miltä tämä nyt tuntuu, eikä tuntunut ollenkaan pahalta. Päinvastoin. Nautin yksinolosta, saunoin, kuuntelin joululauluja, kudoin ja katselin telkkaria. Olo on ollut kuin koiralla kuvassa.

Kun joku viettää joulua yksin, ihmiset suhtautuvat siihen, että hän joutuu olemaan yksin. Radiossakin puhuttiin tähän tyyliin. Itsekin olen ajatellut samalla tavalla. Nyt ajattelin, että saan olla yksin.

Marraskuu ja joulukuu ovat olleet raskasta aikaa monella tapaa. Tuntui hyvältä ettei tarvinnut valmistella joulua millään tavalla. Olen monena jouluna ajatellut, että älytön hässäkkä muutaman päivän tähden. Jouluun liittyy paljon odotuksia ja tunteita. Nyt sain rauhassa kuulostella omia tunteitani ja tutkia itseäni. Ehkä näistä ajatuksista sikiää uusia asioita elämääni.

ovi

Tänään unen ja valveen rajamailla tuli mieleen uusia, iloisia asioita. Onneksi!

On kuin elämä olisi käytävä, jossa on erilaisia ovia, joita avaat ja suljet. Ovien kautta aukeaa uusia huoneita ja uusia käytäviä.

hymyjä

Kävin kaupungilla ja näin hymyileviä ihmisiä. Menin erääseen kauppaan ja vanhempi mies avasi minulle molemmat ovet. Kiitin häntä monisanaisesti. Nissenin optikko perehtyi perusteellisesti uusien silmälasieni ongelmiin. Sain todella hyvää palvelua, josta myös kiitin. Maailmassa on vielä hyvyyttä ja ystävällisyyttä, mikä välillä meinaa unohtua omien asioiden kanssa painiskellessa.

tänään

Tämä kuva kertoo minusta. Tänään.

tupa

Sain Millanilta tällaisen voimanapin väsymystäni piristämään. Tätä pitäisi jakaa eteenpäin. En jaksa miettiä kenelle. Ottakaa tästä halukkaat.

Nämä juhlat, niiden valmistelu sekä niitä ennen tapahtuneet ikävät asiat, ovat saaneet minut pohtimaan teologiassakin tuttua ongelmaa - miksi toiset ja toiset taas ei. Sille on jokin hieno latinalainen nimikin, jota en nyt muista.

Olen elämässäni saanut kaksi suurta aarretta - Saaran ja Sallin. He ovat olleet ja ovat edelleen rakkainta ja tärkeintä, mitä elämässäni on. Kohdallani toteutuvat laulun sanat "lainaa hetken vain". Näin sen kuuluu ollakin, lapset ovat vain hetken meidän vanhempien elämässä. Kummallekin tyttärelleni toivon sydämestäni parempaa elämää kuin itselläni on ollut.

Tällä hetkellä olen vihainen elämälle. Miksi minun elämästäni tuli tällaista? Tämä saatanan sairaus on vienyt minulta liikaa ja vie koko ajan. Viimeksi se vei minulta auton. Kun Salli muuttaa pois kotoa, tuloni pienenevät edelleen. En jaksa olla niin zen, että pystyisin tällä hetkellä iloitsemaan tinteistä lintulaudalla tai kynttilöistä tai sateettomasta ilmasta tai lähestyvästä joulusta. Miksi minä en saa iloita siitä, että joskus voisin ostaa jotain muutakin kuin ruokaa? Digiboksini vaikuttaa sanovan sopimuksensa irti. Haluaisin itselleni tallentavan digiboksin, mutta millä sellaisen ostan, kun tällä hetkellä ei ole rahaa edes tavalliseen?

Kyllä minun tuloillani yksi ihminen elää, sanoi eräs valopää. Elää joo, ostaa ruokaa ja maksaa laskunsa. Hyvä sellaisten on puhua, jotka voivat hankkia elämässään muutakin kuin vain välttämättömän. Minun täytyy miettiä, milloin on rahaa esim. vaatteisiin. Joskus tykkäisin matkustaa, mutta en ole vuosiin käynyt kuin kyläilemässä kavereideni luona. Työssäkäyvät pystyvät yleensä säästämään menojaan varten, mutta minä en pysty enää edes siihen.

Puhumattakaan hukatuista mahdollisuuksista ja unelmista! (Tähän asiaan palaan myöhemmissä bloggauksissa.)

Muinoin mietin asioita sellaisesta näkökulmasta, jossa olennaista oli nähdä jokin mieli ja tarkoitus asioissa. Kun ihmisen elämään tulee yksittäisiä vastoinkäymisiä, on helppo lohduttaa itseään tuosta näkökulmasta käsin. Kun vuosi vuoden perään itselle tapahtuu negatiivisia asioita, ei jaksa nähdä niissä mitään mieltä eikä tarkoitusta. Ehkä on vaan niin, että joillekin jostain syystä sataa jatkuvasti paskaa tupaan ja joillekin paistaa useimmiten päivä. Itse satun olemaan se, jonka tupaan tulee paskaa.

joulukuun alku

Itsenäisyyspäiväviikonloppuna oli Saaran ylioppilasjuhlat. Sattuneesta syystä tein kaiken itse. Nyt olen v ä s y n y t. Monenlaiset tunteet pakkaavat päälle ja nekin osaltaan vievät energiaa, varsinkin aggressiot. Tämä pimeys osaltaan rassaa mieltä.

auttakaa!

Jokin aika sitten selasin netissä jonkun blogin linkin kautta kauniita kortteja. Olen hukannut linkin. Nämä kortit on tehty tietokoneella, eivät käsin. Ne eivät myöskään ole mitään pikkusöpöjä nallekortteja tms. Tekijällä on netissä kauppa, en vain löydä sitä. Ehdota minulle linkkiä.

runo

ujosti, nöyrästi...


Minä näin
uuden
pehmeän
leveän sängyn, jossa oli purppuraiset kustavilaiset päädyt.
Minä näin
verhotangot, joissa vanhat verhoni näyttivät uusilta.
Minä näin
vasta valkeiksi maalatut olohuoneen seinät ja katon.
Minä näin
violetin eteisen
sammaleenvihreät ovenpielet.
Minä näin
uutuuttaan kiiltävän kylpyhuoneen.
Minä näin
peileillä päällystetyn eteisen kaapiston.
Minä näin
itseni lukemassa lehteä tuliterän keittiön
pöydän ääressä.

Minun uudessa kodissani.

Minä opettelen elämää kodissani
vanhassa narisevassa sängyssäni
remonttia kaipaavassa kylpyhuoneessani.
Kodissani
jonka ovenpielet ovat kolhiintuneet lasten leikeissä
jonka huoneiden tyhjät seinät ovat sinitarran laikuttamat
jonka kaapeissa viruvat unohdetut tavarat.

Minä maalaan ovenpielet
tapetoin seinät
pesen kaapit.

Minä luen lehteä omassa keittiössäni.

Kuuntelen menneen kuiskauksia nurkissa.

epämaailmassa

Ostin joskus kesällä hyvin myyvän takatekstin houkuttelemana tämän kirjan. Nyt olen viettänyt pari päivää sen kanssa. Mielestäni tämä on yhdenlaista scifiä, jonka keskeisiä ainesosia ovat ihmisen muisti, sanat ja käsitteet. Päähenkilö, Eric Sandersson, kulkee epämaailmassa etsien kadonnutta minuuttaan. Häntä uhkaa muistia syövä hai, Ludovicius, joka on jo tehnyt tuhojaan hänelle.

Kirja nostaa esille ajatuksen, että muistot tekevät meistä sen mitä olemme. Säilyttääksemme minuutemme palaamme vähän väliä muistoihimme.

Kirja toi mieleeni John Fowlesin kirjan Jumalten naamiot.

lyyrinen viikonloppu

Opiskelin perjantain ja lauantain aikana 10 tuntia lyriikkaa. Aihe ei kiinnostanut etukäteen millään tavalla. En ole koskaan ollut varsinainen runojen ystävä - jotain olen joskus lukenut. Pitkin hampin menin oppimaan. Hyvä että menin. Opettajamme oli perehtynyt myös opettamiseen, ei vain lyriikkaan. Hän sai jopa minut innostumaan. Lauantaina saunassa alkoi tulla runoa. Hyvä että tuli, koska viikon aikana pitää kirjoittaa neljä runoa, joita sitten yhdessä ruoditaan ensi viikonlopun istunnossa. Opettajamme osasi myös luoda turvallisen ilmapiirin ja jokainen luki tunneilla kirjoitettuja tuotoksiaan.

Tuskin minusta silti runoilijaa tulee.

kukka-ajatuksia

Päästin onneton kompostorini tässä asuntohässäkässä melkein taintumaan. Parin viikon ajan olen herätellyt sitä. Tänään havaitsin, että se toimii, ei kovin hyvin, mutta on kuitenkin plussan puolella.

Keksin että voin marraskuisten päivieni iloksi aloittaa siemenluetteloiden tutkimisen. Kirjastossa lukemassani ruotsalaisessa lehdessä oli kuvia erivärisistä Knautia-sukuun kuuluvista kasveista. Tutkiessani netistä asiaa, paljastui että kyseessä on törmänkukka-nimellä tuntemani kasvi ja sen muunnokset. Sitä kutsutaan myös nimellä Ruusuruoho. Tuo lilanvärinen mulla on jo, mutta aion hankkia muitakin värejä. Kunnon kasvinharrastajat puhuvat latinaa, ehkä minäkin voin aloittaa eksaktin kasvin tuntemuksen.

harmaa päivä

Tällaisena sateisena, harmaana päivänä toivoisin olevani lämpimässä ja aurinkoisessa paikassa.

Otin asuntoni pois myynnistä. Kiikarissa ollut keskusta-asunto myytiin. En halua myydä omaa asuntoani niin ettei itselläni ole paikkaa, jonne muuttaa. Minulla kerkesi olla monenlaisia ajatuksia ja tunteita asumisesta. Olen asunut tässä kodissa 10 vuotta -kauimmin kuin missään muussa asunnossa. Olen kiintynyt näihin seiniin. Surin jo sitä etten näe keväällä uusia tulppaaneita ja muita hankkimiani sipulikukkia. Nyt saan edelleen nauttia omasta pihasta. Muuttaminen jo sinällään on rasittavaa, nyt ei tarvitse tehdä sitä. Keväällä aion tapetoida työhuoneen, uusia lattialistoja ja maalata seiniä.

suosittelen

Viime päivinä olen nauttinut uudesta Stingin levystä, joka poikkeaa täysin hänen aikaisemmasta tuotannostaan, joka sekin on nautittavaa musiikkia.

bussikulttuurista

Yllättäviä havaintoja porilaisesta joukkoliikenteestä

- ihmiset tervehtivät kuskia tullessaan bussiin ja kuski tervehtii takaisin
- vaikka nuoriso meluaa pysäkillä odotellessaan bussia, sisällä ollaan ihmisiksi
- nuoretkin huikkaavat kuskille kiitoksen poistuessaan bussista
- viereen saattaa joskus tulla täti, jonka kanssa tulee juteltua koko matkan ja seuraavalla kerralla tervehditään tuttavallisesti
- kuskit päästävät joskus lapsia ja nuoria ilmaiseksi, jos kortti on mennyt umpeen eikä ole rahaa
- en ole nähnyt ainuttakaan matkalippujen tarkastajaa. Sallin mukaan sellaisia ei ole Porissa.
- joskus kuskit juttelevat matkustajien kanssa
- bussin perässä juoksijaa odotetaan useimmiten
- en ole nähnyt yhtään töhrittyä bussia

Viimeksi olen aktiivisesti kulkenut joukkoliikennevälineillä n. 25 vuotta sitten pääkaupunkiseudulla. Sikäläinen käyttäytymiskoodi vaikuttaa minussa edelleen.

talvea odotellessa

Minä tykkään tällaisesta talvesta enemmän kuin siitä, että tulee lunta, lumi sulaa ja tulee taas lunta. Täällä länsirannikolla on harvemmin suuria kinoksia. Jos lumi pysyy maassa, se muuttuu pian harmaan, ruskean ja mustan sävyiseksi. Vaikka luonto on nyt ankean näköinen, siinä on ruskean ja vihreän eri sävyjä.

Tein viimeisiä pihatöitä. Laitoin lintulaudan töpöttejä varten. Ensimmäiset tintit tulivat jo ruokailemaan. Minusta on mukava seurata niitä talven aikana. En haluaisikaan muuttaa tästä minnekään. Aika näyttää mitä tapahtuu.

ei ole

Inkivääri heitti haasteen, johon tartuin. 7 asiaa, mitä minulla ei ole. Jatka omassa blogissasi.

Minulla ei ole

1. autoa. Todennäköisesti ei enää tulekaan.

2. miestä. Tällä haavaa ei vois vähempää kiinnostaa.

3. kukkivaa kukkaa sisällä. Olen monta päivää suunnitellut ostaa vaikka vain yhden ruusun.

4. koiranpentua. Toivottavasti osaan pysyä erossa sellaisista.

5. porakonetta. Kai joka huushollista pitäisi sellainen löytyä?

6. kunnollista yöpöydän lamppua. Koska olen kovin kronkeli, en ole löytänyt sopivaa.

7. kivan näköistä pipoa. Sovitin eräässä marketissa kivaa, mutta en raskinut maksaa akryylipiposta 25 €:a.

marraskuu

Onks tää nyt muka kivaa?

ilman autoa

Myin tänään autoni 100 €:lla. Joku viitsii vielä pelata ruostuneen auton kanssa. Oikeastaan tuntuu hyvältä, että viitsii. Auto on kuitenkin ihan ajettavassa kunnossa.

Tämä on minulle suuri elämänmuutos. Olen autoillut 22 vuotta, tällä autolla 18 vuotta. Olen tottunut siihen, että menen autolla minne haluan. Nyt pitää katsoa aikatauluja, joiden mukaan kuljen, ja varata aikaa kulkemiseen. Liikkumiseen menee enemmän aikaa kuin ennen. En vielä tiedä onko se hyvä vai huono asia. Koko liikkuminen pitää ajatella uusiksi.

Olen surullinen auton menetyksestä ja tästä elämänmuutoksesta. Toki se on kaikinpuolin järkevää. Aika ihmeitä saa tapahtua, että vielä hankin auton eli tämä muutos on myös lopullista.

Yhä enemmän toivon, että asuntoasiat järjestyvät ja pääsen muuttamaan keskustaan. Elämä tulee olemaan siellä helpompaa.

lumppuja

Olemme Sallin kanssa penkoneet vaatehuoneita ja kaappeja. (Meillä on kaksi isoa vaatehuonetta.) Olen järkyttynyt, kuinka kamalasti meillä on poisheitettävää tavaraa. Yhteensä kuusi isoa jätesäkillistä lumppuja ja kirpparille meneviä vaatteita. Lisäksi varastosta löytyi monenlaista turhaa tavaraa lasten kasvettua niistä pois. Kun on tilaa, tulee säilytettyä kaikenlaista turhaa. Varmaan vielä jäikin tavaraa, mikä pitää toimittaa jonnekin. Onneksi on kierrätyskeskus, johon saa viedä turhaa kamaa eikä joudu heittämään kaikkea kaatopaikalle. Tuntui kyllä pahalta laittaa roskiin monta musiikki- ja videokasettia. Kaatopaikalla ne ovat ikuisesti. Tämä kaikki juontaa juurensa siitä, että huomenna on viimeinen autoilupäivä.

aina voi toivoa

Jos kaikki menee kuten toivon, haluan tällaisen sängyn. En näillä sisustusjutuilla ym. härpäkkeellä. Värikin saa olla toinen.

roskat

Tämän päivän homma oli roskien vienti. Sen olen tehnyt ja hiukan muutakin. Olin myös ajatellut mennä lenkille. En ole saanut aikaiseksi ja syyllistän siitä itseäni. Ihan tyhmää sellainen. Kai joskus päivän työksi voi riittää roskien vieminen.

syksy

Piristin itseäni katselemalla valokuvia Flikrissä. Poimin tähän muutaman.

Harmaana päivänä

• tekisi mieli lähteä Eurooppaan kaupunkilomalle


• on kiva katsella päivällä leffaa


• keitän lohikeittoa, johon tulee liikaa kalaa


• syön lakritsijäätelöä


• puhun pari tuntia puhelimessa


• ei huvita mennä istumaan pariksi tunniksi tylsälle luennolle

metsä

Vaikka en pidä tästä vuodenajasta, koska se viittaa tulevaan pimeyteen, jokin siinä kuitenkin viehättää. Harmaa ja keltainen ovat hyvä väriyhdistelmä. On kiva kulkea lehtien seassa, kun ne ovat keltaisia vielä maassakin.

Tein tänään pitkän lenkin pitkin metsätietä tässä lähistöllä. Kylmä ilma tuntui raikkaalta keuhkoissa, teki hyvää vetää sitä sisäänsä. Metsän hiljaisuus ruokkii mieltä.

En ole aikoihin kulkenut tuota lenkkiä. Tällä välin metsää oli parturoitu sieltä täältä. Tehometsätalous jättää hirveitä jälkiä luontoon. Oikein kiukutti. Hakatuilla raiskiolla oli suuria renkaanpainumia metsäkoneiden jäljiltä. Oksat ja pikkupuut lojuivat siellä täällä pitkin pohjia myöten myllerrettyä metsää. Kaikki oli matalana, ilmeisesti saa jäädäkin sellaiseksi. Mitä tuollainen rahankyniminen vaikuttaa metsän ekosysteemiin?

Ei kuulunut tuulen suhinaa puissa. Linnut ovat ilmeisesti jo lähteneet. Ei voi oikeastaan enää puhua maisemasta.

Suomessa metsäteollisuus on tabu asia. Varsinkaan maallikolla ei saa olla siitä mitään mielipidettä. Metsäliitto kannustaa tällaiseen tehometsänhoitoon. Metsänomistajalle on tärkeää saada hyvä tuotto, samoin metsäteollisuudelle. Mitä tehokkaampaa, sen taloudellisempaa ja sen parempi Suomen vaikeuksissa olevalle metsäteollisuudelle. Samaa "metsänhoitoideologiaa" viedään Indonesiaan ja Etelä-Amerikkaan ja jälki on samanlaista.

Unohdetaan luonto! Eläköön raha!

piiri pieni pyörii

Seuraava tapahtui lauantaina ja sen jälkeen.

A soitti Tuutikille ja kertoi itsemurha-aikeistaan. Tuutikin kanssa riensimme A:n luokse, veimme hänet terveyskeskuksen päivystykseen ja odotimme hänen kanssaan kolme tuntia, että hän sai lähetteen ja taksilapun psykiatriseen hoitoon. Kun tulin uupuneena kotiin, kello oli kymmenen illalla ja olin ollut reisussa neljä tuntia.

Seuraavana päivänä A soitti minulle kotoaan. Lääkäri oli päästänyt hänet käymään Katri-Helenan konsertissa ja sen jälkeen syömässä. Ehtona oli ettei hän tee itselleen mitään ja palaa konsertin jälkeen takaisin sairaalaan, jonne A myös meni.

A ja B olivat vuosia läheisiä ystäviä. Viimeisen vuoden aikana B on lopettanut yhteydenpidon A:n kanssa. Eilen henkilö C soitti B:lle syyttäen tätä A:n hylkäämisestä. B on hänen mukaansa aiheuttanut A:lle masennuksen ja itsemurha-aikeet.

Minua mietityttää useampi asia.
1. Kun olen itse ollut siinä kunnossa, että olen tarvinnut osastohoitoa, en ole jaksanut ajatellakaan osastolta poistumista. Olen aluksi viihtynyt pääasiassa sängyssä.
2. B ei tosiaankaan ole syyllinen mihinkään.
3. A on ilmeisen kyvytön pohtimaan, miksi B vetäytyi ystävyydestä.
4. Ketään ei voi pakottaa olemaan toisen ystävä tai kaveri.

myytävänä koti

Koti on nyt myynnissä. Uusi on varattuna. Kaikki tapahtui lopulta nopeasti. Asiat myllersivät mielessäni muutaman viikon. Nyt jännitän kuinka nopeasti kotini menee kaupaksi ja koska pääsen uuteen asuntoon ja saan alkaa laittaa sitä kodiksi.

Kävin katsomassa yhtä ihanaa vanhaa taloa metsän syrjässä. Viikon verran haaveilin siitä. Kuvittelin itseni lämmittämässä uuneja, keittämässä aamulla puuroa puuhellalla ja leipomassa leivinuunilla. Kesäisin olisin touhunnut puutarhassa. Näin itseni lämmittämässä puusaunaa ja istuskelemassa jäähyillä pihalla. Naapuriin ei näkynyt, vaikka olikin lähellä.

Lopulta tajusin, ettei minusta ole niin suureen elämänmuutokseen. Voin edelleen nauttia vanhoista torpista lukemalla sisustuslehtiä.

Uusi asunto on kerrostalossa keskustassa. Siinä on iso parveke, jonka voin sisustaa kesähuoneeksi. Ehkä hommaan itselleni palstan, että saan tonkia maata.

turhat kuolemat

Lapsuuden asuinpaikkakunnallani on viimeisen kuukauden aikana tapahtunut kolme itsemurhaa. Kaikki kuolleet ovat miehiä, nuorin alle 30-vuotias. Tämä nuori mies on käynyt meilläkin huoltamassa tietokonetta. Siitä tosin on jo jonkin verran aikaa. Kuullessani hänen kuolemastaan synkkyys valtasi mieleni. Miten paljon hänelläkin olisi ollut odotettavissa hyviä asioita elämältä. Miksi apu ei tavoittanut häntä eikä muitakaan itsemurhaan päätyneitä?

Itsemurhat ovat viimeisen 10 vuoden aikana vähentyneet kolmanneksen noin tuhanteen vuosittain. Siis päivittäin Suomessa tappaa itsensä noin kolme ihmistä, heistä yksi yli 65-vuotias. Pekka Sauri arvioi eilen tv:ssä itsemurhalukujen pienenemisen johtuvan siitä, että masennuksesta on nykyisin hyväksyttävämpää puhua kuin ennen. Mielenterveysongelmiin suhtaudutaan edelleenkin ennakkoluuloisesti, siitä kertoo puolestaan viikko sitten julkaistu Mielenterveysbarometri. Samassa tutkimuksessa todetaan, että julkiselta sektorilta on vaikea saada hoitoa.

Vuonna 1986 käynnistyneen itsemurhien ehkäisyprojektin jälkeen on tehty hyvää työtä itsemurhien vähentämiseksi. Paljon voitaisiin vielä tehdä.

mietteliäs romun omistaja

Käsi on hieman paremmassa kunnossa, niska puolestaan ei. Tämä kirjoittelu ja blogien lukeminen ei edelleenkään tee hyvää, mutta... Huomenna menen jälleen hierottavaksi. Eipä taida mennä tämä vaiva ohi viidellä kerralla.

Kävin katsastuttamassa auton. Alustassa on ruostetta ja päästöarvot ovat päin seiniä. Mun järkeni mukaan, kun 20 v. vanhan auton alusta on ruosteessa niin, ettei auto mene katsastuksesta läpi, korjaaminen on kyseenalaista, varsinkin jos kukkaron pohja pilkottaa jo entuudestaan. Niinpä olen päätynyt luopumaan autosta. En ole pätkääkään innostunut soittelemaan autohajottamoihin ja kyselemään, mitä mulle autosta tarjotaan. Ystäväni kehotti laittamaan sen huuto.nettiin myyntiin, jos joku käsistään kätevä ostaisi sen. Rasittavaa. Miksei joku vaan vois tulla, maksaa mulle tonnin ja viedä auton pois.

Samantien tuli mietintään asuminen. Meiltä on keskustaan 5 km matkaa, joka toki taittuu näppärästi pyörällä - kauniilla ja lämpimällä säällä. Bussi ei kulje kuin päivisin ja arkisin. Vuosien autoilun ja sen mukanaan tuoman helppouden vuoksi tuntuu vaivalloiselta pyöräillä säällä kuin säällä. Alan kallistua helpomman ratkaisun suuntaan - keskustassa asumisen kannalle.

myrkkyä

Olkapäähän pistettiin kortisonia. Tietokoneella kirjoittaminen on myrkkyä olkapäälle. Mieli tuntuu siirtyvän syksyyn. Blogitaukoa jonkun aikaa.

syksy

Turun Kakskerrassa muutama päivä kurssilla.

Olkapäässä on rasitusvamma tietsikan hiiren käytöstä.

Leikkasin luumupuut. Laitoin pakkasen puremat kesäkukat kompostiin.

Syksy on tullut, enää en voi kieltää sitä.

laiskat vanhemmat?

En sitten käynyt Picasso-näyttelyssä. Kokous venyi niin pitkään, etten kerennyt. Tai siis venyi ja venyi. Pj. oli ajatellut käyttää siihen reilusti aikaa. Ihan tarpeellistakin se oli. Päässäni pyöri vain, että kokous tuskin kestää kahta kauempaa ja sitten pääsen näyttelyyn. Mielestäni kaikki sujui liian hitaasti, kunnes kello oli kaksi ja tajusin etten pääse mihinkään. Sen jälkeen saatoin rauhassa keskittyä asiaan. Seuraavalla kerralla tiedän tämän. Hiukan jäi vaivaamaan, pitäisikö mennä Helsinkiin pelkästään näyttelyn tähden.

Hesarissa oli uutinen siitä, että Espoo ja Vantaa painostavat vanhempia hoitamaan lapsiaan kotona. Paperiversiossa 2-vuotiaan ja vauvan äiti kertoi laittaneensa vanhemman hoitoon, että lapsella olisi enemmän sosiaalisia kontakteja kuin äiti ja vauva. Tällaiset kommentit saavat minut näkemään punaista. Mikä ihme nykyäitejä riivaa? Kaksivuotias on niin pieni, että hänelle riittävät äiti ja vauva kotona, ei hän kaipaa sen kummempia kontakteja. Taitaa äideille olla helpompaa työntää vanhempi päivähoitoon, että saa olla vauvan kanssa rauhassa kotona. Ei tarvitse ulkoilla vanhemman kanssa, laittaa päiväunille jne. Tätä selitellään silläkin, että näin vauva ja äiti voivat rauhassa tutustua toisiinsa. gggrrr.

Salli syntyi, kun Saara oli vuosi ja 11 kk. Ei olisi tullut mieleenikään laittaa häntä hoitoon, tosin se ei silloin ollut mahdollistakaan. Olihan kahden pienen lapsen kanssa taitelemista ja se oli rasittavaa, mutta siitä selvittiin. Itselleni oli tärkeää saada olla lasten kanssa rauhassa kotona. Minusta on tärkeää, että sisarukset saavat tutustua toisiinsa ja vanhempi lapsi oppii, että tuo on tuossa vastedes. Ajattelen että jos vanhempi lapsi työnnetään vauvan tullessa muualle hoitoon, hän voi kokea melkoisia syrjäyttämisen tunteita.

Toinen asia mitä ihmettelen, on se että nykyäidit ja -isät vievät vauvansa isovanhemmille hoitoon, että pääsevät itse esim. matkoille tai saavat vapaan viikonlopun. Vauvan kehityksen kannalta on tärkeää, että hänelle muodostuu turvallinen suhde vanhempiinsa. Alle vuoden ikäisen lapsen paikka on omien vanhempiensa luona, ei mummulassa. Sinne ehtii myöhemminkin. Olen sitä mieltä että nykyvanhempien on vaikea siirtää omia tarpeitaan tuonnemmaksi pienten lasten vuoksi. Ei osata tai haluta ajatella, että kun lapset ovat pieniä, heihin joutuu sitoutumaan tavalla, joka on jokaiselle vanhemmalle uusi. Muutamaksi vuodeksi on unohdettava itsensä ja elettävä lasten ehdoilla. Mieluummin kauemminkin.

Helsinkii menos

Tekstiä ei sais koskaa alottaa kirjottamalla mää tai olen tms, näin mulle o siis aikoinaa Hyvätin Laura koulus opettanu. Joten alotan tän tällä kommentilla. Enkä mää muutenka ossaa aina sitä oppii nourattaa.

Oon saanu itteni MTKL:n naistyäryhmään. Meil oli eka kokous kesän alus Jyväskyläs ja huamenna on kokous Helsinkis. Enemmän mää tykkään men Hessaan, ko voin samal käyrä kyläilemäs kavereitten luana ja muutenki vähä ihmetel pääkaupunki mennoo ja tul si takas kottii tyytyväisen pikkukaupunkin elämää. Siäl kokoukses me pohritaan tärkeinä mite MTKL vois ottaa naissii enemmän huamioo sen toiminnas ja muuteki naisten asioit täs yhteiskunnas. Mää omalta osaltani halluun erityisesti kiinnittää huamioo yksinhualtajanaisten asemaa, varsinki sellaste jokka on miälenterveydeltään sairaita. Se ko on mul tuttuu. Ko mää sairastuin ni loppu avioliittoki eli koko ajan ko olen ollu yksinhualtaja, olen ollu myäs vaihtelevast sairas. (Niinhä mää aikasemmi kirjotinki.)

Täs samal on si hyvä tilasuus käyrä kattomas Ateneumis Pikasson tairetta. En oo ollenkaa varma piränks mää siit, mut ajattelin kattoo sen näyttelyn niinko yleissivistyksen kannalt, ko kerran oon sil päi ny liikkeel. Sit mul ainaki on asiast joku miälipire.

mun o hyvä assuu Poris

Mää innostuin täst murreasiast, ko oon lukenu Äijänkäppyrän plokia. Se kirjottaa pohjanmaan murteel. En mää aina heti ymmärrä mitä se sannoo. Yks päiväki luin pitkää enneko tajusin et se kirjotti koirastaa. Äijä on kans joskus kirjottanu murteel. Jotku sannoo et Porin murre on kamala kuulost, mut ko mää olen Hesa ekskursiota lukuunottamatta asunu koko ikäni Satakunnas, ni se kuulostaa must oikei hyvält. Kävimmää syntymäs Savos ja olin yhren ko muutettii Kokemäjel. Joku espoolaine sano joskus, et mää puhun hauskasti. No, osa espoolaisist ei tiärä murteist mittää. Sen oon huamannu, et ne puhhuu sillai suhisemalla kaikki ässät. Nuaret siis. Meen Sallii välil ärsyttää kamalast ko mää käytän jotai murresanoi, mut hälleki mun Turun lähel asuva veli totes, et puhut sit porilaist.

Ko tää seutu on mul jo lapsuurest tuttuu, siks mää en oikee ossaa kuvitel itteeni Turkuu asumaa. Eikä sitä tiärä vaik turkulaiset ois luanteeltas jotenki erilaisii, ko mihi mää oon tottunu. Sillo ko mää ja mun ex-miäs valmistuttii, me miätittii jonku aikaa, jos lährettäs Itä-Suamee töihi, mää konnen ollu koskaa ollu siäl päi. Mut me tultii sit siihe tuloksee, et mitä suatta sinne mennä, ko kumminki jossai vaihees tultais tän Läns-Suamee. Niin me si pääryttii Merikarvial. Ja täytyy kyl sannoo, et siäl en sit viihtyny yhtää, oli ne sen verra erikoisii. Mut Pori on kiva kaupunki, vaik enne opiskeluja sanoinki, etten halluu koskaa assuu Poris. Sillo 70-luvu lopus Pori oli aika ankee kaupunki. No, emmää tiärä mite tää poikkee vaik jostai Kouvolast, joka kuulemma o nykysinki ankee paikka. Mut mää oon tottunu olemaa täälä. Tää o aikalail semmone maalaiskaupunki si lopult.

Tännää mää kävin pualukas Ahlaisis sill aikaa, ko Salli peuhas hevosten kans. Ajoin ensin aika matkan autol pikkutiätä ja siäl jossain korves asu ihmissii! Ko mää siäl mettäs kulji, aattelin et vois ol aika vänkä assuu iha luanno viäres, sillai et kotipihast alkas mettä eikä olis koiraavihhaajamiähiä seinänaapuris huutamas mukuloilles. Mahtasiks mää kumminkaa viihtyy nii syrjäs, kaupunki lairal ko kerra asun.

mihkä mää ny muuttasin?

Mää miätin jatkuvasti asumista. Nyt ko noi likatki on kohta molemmat omillaa, voi olla että mää muutan tästä jonneki. Ei nääs taira rahat riittää täsä asumisee.

Viime kuun lopus, kun oltii siäl Turus, innostuin kovasti Turus asumisest. Kattelin niit kivoja puutalokortteleit ja ajattelin, et kyl mää voisin assuu sellases. Ko mää pääsin kottiin, aloin kattelee netist asuntoi. Jopas Turus oliki kovasti asuntovälittäjii. Meni melkei koko päivä ko kävin niit läpitte. Mut illal jo aattelin, et ei se elämä sen kummosempaa oo Turus ko Poriskaa. Nii mää sit hylkäsin ajatuksen Turus asumisest.

No, eilen tuli postilooraan mun suasikkilukemisto, etuovi.com-lehti. Taas mää kattelin kaikki ilmotukset läpitte ja rengastin miälenkiintoset. Niit oliki aika paljo. Kaks oli erityisen kiinnostavaa. Molemmis oli hinta kohraallaan. Toinen oli kolmio Noormarkus. Mää oon joskus asunu siäl pari vuatta ja tykkäsin kovasti ol siäl, siks mää nytki aattelin et voisin assuu siäl. Sitä paitti Noormarkku tulee osaks Poria vuaren vaihtees. Nii paljo se asunto mua kiinnosti, et ajeltii Tuutiki kans sinne kattomaa sitä ulkoapäin. Se oli sellane 70-luvun rivitaloyhtiö, aika ruma, mutta rauhallisella paikalla. Mää miätiskelin ja Tuutikki sano, et sun pittää ny ajatella asiat. Meinaaks mää ny si muuttaa. Ku ajeltii kotia päin, päätin et en mää ny kuitenkaa viälä muuta, ko Salliki on kotona eikä se kumminkaa tulis mun kans Noormarkkuu.

Nii ja se toinen asunto oli vanha puutalo Ulvilas. Siin oli pönttöuuni ja kaakeliuuni ja keittiössä hella. Panu Kaila sano täs kerran telkkaris, et vanhas talos kannattais assuu ensi vuasi ennenku tekkee siäl mittää. Siin talos oli se ongelma, ettei siäl ollu suihkuu sisäl. Olis tarvinnu talvellaki mennä aamusel pesee tukkaas saunaan. Salli ei varmaa olis suastunu, enkä määkään niin viähyttyny ole ajatuksest.

Niinpä mää jatkan täsä asumista, mut kattelen kyl jatkuvasti myytävänä olevii taloi.

lapsi / psyykkisesti sairas vanhempi

Eiliseen bloggaukseen liittyvää pohdintaa.
Minulla on hyvä omatunto suhteessa lapsiini. Olen tehnyt monta asiaa toisin kuin itse olen lapsuudessani kokenut.

Jäin eläkkeelle kun tytöt olivat 7 ja 9 vuotiaat. Sitä ennen olin jo ollut kuntoutustuella kotona. Tavallaan eläkkeelläoloni on ollut lasten kannalta hyvä, koska olen ollut kotona aina kun he ovat tulleet koulusta. Ruoka on ollut valmiina odottamassa eikä heidän ole tarvinnut olla yksin kotona. On ollut aikaa ja jonkin verran voimiakin yhteiseen puuhasteluun. Olen jaksanut kuskata heitä harrastuksiin. Meillä ei ole saanut harrastaa ylenmäärin, vain kaksi harrastusta viikossa. Mielestäni on tärkeää, että lapsella on aikaa vain olla sekä leikkiä kavereiden kanssa. Saara toi harvoin kavereitaan kotiin, mutta Salli senkin edestä. Meidän tytöt ovat käyttäneet paljon aikaa lukemiseen, mikä on mielestäni hyvä asia.

Luulen että olen tässä tilanteessa ollut "parempi" äiti kuin, jos olisin ollut opettajan työssäni. Silloin olisin tullut koulusta väsyneenä kotiin, jossa nälkäiset ja huomionkipeät lapset odottavat minua. Ruuanlaittoa, kaupassakäyntiä, kotitöitä ja koulutöitä. Koeruuhkissa ja yo-kirjoitusten aikoina olisi ollut itsekkäästi pakko tehdä töitä lapsista välittämättä. Olen siis ollut yksinhuoltaja siitä saakka, kun tytöt ovat olleet 3½ ja 5½ -vuotiaita. Yksinhuoltaja-opettajana en varmastikaan olisi ollut lapsilleni senkään vertaa läsnä kuin nyt.

Toki minulla on ollut sairaskausia. Olen myös ollut sairaalahoidossa melko paljon. Tällöin tytöt ovat olleet joko isäni kanssa tai oman isänsä luona. Viimeiseen asti olen yrittänyt salata sairauteni lapsilta. Vaikka olisi ollut kuinka huono päivä, olen peseytynyt ja pukeutunut siihen mennessä, kun he ovat tulleet koulusta kotiin, jossa on aina odottanut ruoka. Lapset ovat toki vaistonneet väsymykseni. Kuulin kun Salli (10v) selitti masennusta ystävälleen, joka ihmetteli miksi en ole töissä, että kun on masentunut on koko ajan väsynyt. Onhan minullakin ollut pinna piukalla, mutta kelläpä ei. Sairaalassa ollessani tytöt ovat käyneet katsomassa minua ja olen soittanut heille joka ilta.

Jokaisessa perheessä ovat omat ongelmansa niin meilläkin. Minun sairauteni on varmaan tuonut perheeseemme oman sävynsä. Terapeuttini kyseli usein lapsista ja mielelläni heistä kerroinkin. Tällä viikolla kävin psykiatrilla, jolla olen käynyt viimeiset 13 vuotta. Hänkin kyseli tytöistä.

Tytöt ovat olleet ja ovat edelleen tärkeintä, mitä minulla on. Luulen että minua ei enää olisi ilman heitä. He ovat tuoneet elämääni tarkoituksen ja mielekkyyden. Meillä on aina sanottu "minä rakastan sinua", on myös halattu, toisin kuin lapsuuden kodissani.

Nyt kun Saara on jo lähtenyt ja Sallikin kohta lähdössä, olen tyytyväinen että he lähtevät. Olen täyttänyt tehtäväni äitinä. Nyt on minun vuoroni ajatella itseäni, sillä tähän saakka olen sovittanut elämäni heidän mukaansa. Meillä on läheiset välit ja luotan siihen, että he pärjäävät elämässään. Joskus kun murehdin sitä, miten tämä kaikki on vaikuttanut tyttöihin, terapeuttini sanoi että he ovat nähneet elämää laajemmalti kuin moni muu, myös sen että vaikeuksista selvitään.

lapsi / psyykkisesti sairas vanhempi

Jonkun iltapäivälehden lisälehden kannessa oli viikolla otsake tyyliin: Äitini masennus vaikuttaa edelleen. Tuoreessa Mielenterveys-lehdessä kiinnitetään huomiota samaan asiaan. Tutkimusten mukaan vakavaa masennusta sairastavien lapsista 40 % sairastuu masennukseen alle 20-vuotiaana ja 60 % alle 25-vuotiaana. Suurin osa mielenterveysongelmien kanssa kamppailevien lapsista ei kuitenkaan sairastu. Lapsen sairastumisriski kasvaa, jos psyykkinen sairaus tuo vaikeuksia lapsen ja vanhemman väliseen vuorovaikutussuhteeseen ja perheen keskinäiseen vuorovaikutukseen.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että joissain psyykkisistä sairauksista kärsivissä perheissä vanhemmat eivät osaa ottaa huomioon lasten tarpeita eivätkä osaa kommunikoida lasten kanssa. Lapsen tarpeet voivat jäädä taka-alalle, kun vanhempi on väsynyt tai ahdistunut. Vanhempi voi myös käyttää lastaan terapeuttina kertomalla hänelle asioitaan. Lapselle on raskasta, jos vanhempi on jatkuvasti ärtynyt ja suuttuu pienistä asioista. Lapsesta voi tulla perheen aikuinen, joka huolehtii arjen asioista. Hän voi myös olla huolestunut vanhemman jaksamisesta. Varsinkin jos vanhempi puhuu itsemurha-aikeistaan lapselle, tämä huolestuu ja tulee levottomaksi. Lapsi voi kuvitella itse aiheuttaneensa vanhemman sairauden ja tuntea siksi syyllisyyttä. Jos lapsi ei saa käsitellä omia tunteitaan, hän ahdistuu, on peloissaan, varuillaan ja levoton. Hän on vaarassa sairastua.

Jos psyykkisesti sairaalla on lapsia, se pitää ottaa huomioon hoitosuhteessa. Terapeutin ja lääkärin tulee jatkuvasti kysellä myös lasten kuulumisia. Se ei tarkoita, että terapeutti tai lääkäri pitäisi vanhempaa huonona isänä tai äitinä.

Palaan omalta kohdaltani näihin asioihin myöhemmin.

tarpeeton

Viime päivinä olen tuntenut itseni tarpeettomaksi,vaikka en ole sen tarpeettomampi kuin ennenkään. Kiistän sen liittyvän siihen, että olen ollut elokuusta yksin kotona, kun Salli on ollut isänsä luona lukemassa yo-kirjoituksiin (minä kuulemma häiritsen keskittymistä hiippailullani). Olen nauttinut tästä yllättävästä vapaudestani ja kuulostellut, että tällaistäkö se on vuoden päästä. Ei, tarpeettomuuden tunteeni ei liity siihen, että kotona kukaan ei tarvitse minua, vaan johonkin yleiseen ulkopuolisuuden kokemukseen liittyneenä aikuisen ihmisen kaipuuseen.

Eilen oli ensimmäinen kerta luovan kirjoittamisen opiskelua, joka tuntuu itselleni tarpeelliselta. Ehkä sen myötä voin löytää jotain uutta ja mielekästä elämääni.

elämää

Parina viimeisenä päivänä

- olen ihmetellyt, miksi en saa itseäni lenkille, kun en voi kuljettaa samalla koiraa. Koiralla on jalka kipeänä eikä kävely tee sille hyvää. Jotenkin ajatus kävellä itsekseni tuntuu hölmöltä.

- olen tehnyt savesta valkosipuleita ja lintuja

- syönyt ylenmäärin kriikunoita

-ihmetellyt, että joku kertoo lehdessä harrastavansa tv:n katselua

- pessyt ikkunoita ja verhoja

- käynyt isän kanssa ravintolassa syömässä kalliin ja hintaansa nähden huonon ruuan

- miettinyt asumista

- hakannut käytävän seinään 26 naulaa

lapsuudenystävä

Kuten edellisen bloggauksen kommenteissa totesin, pakot ovat joskus hyviä. Olin eilen lapsuudenystäväni kanssa Raision Ikeassa. Itse en ostanut juuri mitään, hän senkin edestä uuteen kotiinsa. Tärkeintä oli kuitenkin saada olla yhdessä. Hän on asunut viimeiset 11 vuotta niin kaukana, että olemme nähneet pikaisesti kesäisin. Nyt on mahdollisuus luoda ystävyyssuhdetta uudelleen. Päivän aikana huomasin hänen muuttuneen. Toki hänen elämäntilanteensakin on erilainen. Hän on naimisissa kiireisen miehen kanssa, minä eronnut. Hän etsii töitä, minä olen jo pois työelämästä. Minun lapsistani toinen on jo muuttanut pois kotoa ja toinenkin lähtee vuoden sisällä, hänen nuorimmaisensa käy esikoulua. Olemme kuitenkin samanikäisiä. Myös minä olen muuttunut ajan kuluessa, onneksi. Iloitsen että meillä on jälleen mahdollisuus tavata useammin ja jakaa elämäämme.

Tänään pakotin itseni pesemään ikkunat ja verhot, joihin en ole jaksanut koskea pariin vuoteen. Pakottaminen onnistui, koska aamulla ei ollut paha olo. (Jo maanantaina suunnittelin samaa asiaa, mutta en pystynyt.) Ehkä eniten kuitenkin vaikutti uni, johon heräsin. Merkillistä miten unessa voi tulla lohdutetuksi. En muista nähneeni vastaavanlaista unta aikaisemmin.

Huomenna pakottaudun keramiikan pariin raku-kurssille.

kivi

Aloitin jälleen kerran keramiikan. Viime syksynä jaksoin käydä kaksi kertaa. Kuinkahan monta kertaa tänä vuonna? Toiveikkaana aloitan ensi viikolla kirjoittamiseen liittyvän harrastuksen, joka maksaa niin paljon että siellä on pakko käydä, tuli mitä tuli. (Toivottavasti lääkärin todistus vapauttaa minut siitä, jos tulee äärimmäinen stoppi.)

On tylsää kun joutuu ajattelemaan kaiken sen mukaan, minkälainen masennus tänä syksynä tulee. Luin muiden blogeja, enkä voi kuin ihmetellä ihmisten energiaa. Tuntuu kuin kantaisin kiveä sisälläni eikä kuitenkaan ole kovin kauan siitä, kun vielä jaksoin touhuta kaikenlaista. Ja kuinka iloitsinkaan jaksamisestani. En voi mitään ajatukselle, että tämä on niin väärin.

valosta pimeyteen

Minkä vuodenajan ihminen olen? Olennainen kysymys. Tämmöisiäkin asioita pohditaan. En osaa määritellä itseäni mihinkään vuodenaikaan. Tärkeintä minulle on valo. Tykkään valoisista vuodenajoista - en välitä talvesta, kevättalvesta kylläkin.

Olen vuodenaikamasentuja. Masennus tulee vääjäämättä lokakuun lopulla, marraskuu on yhtä helvettiä, joulukuussa pitää vääntäytyä. Onneksi valo lisääntyy jo helmikuussa. Joskus masennus alkaa jo syyskuussa ja jatkuu heinäkuulle.

Masennus rajaa elämää ikävällä tavalla. Se tekee häkin minän ympärille. Näköala rajoittuu hetkestä toiseen selviämiseen.

- Kun avaan silmät, tuska raastaa olemusta. Pääsenkö kaapille hakemaan ahdistusta helpottavan lääkkeen ja takaisin sänkyyn?
- Tukkani on likainen ja haisen hielle, mutten jaksan käydä suihkussa.
- Sain käytyä suihkussa!
- Syön neljättä päivää jugurttia, leipää ja kahvia.
- Ei ole ketään, joka kävisi puolestani kaupassa.
- Pitäisi laittaa sanomalehti jakelukieltoon, koska en pysty lukemaan lehteä.
- Katselen tv:tä 6 tuntia päivässä.
- Apua, puhelin soi. En halua puhua kenenkään kanssa.
- Onneksi sain lapset isälleen.

En halua, en halua, en halua!

Pirkon herkut

Miten Pirkko Arstila voikaan vaikuttaa elämään! Hän kirjoittaa silloin tällöin paikalliseen lehteen kolumneja. Mieleen on jäänyt, kuinka hän on kehunut, että sai siellä ja täällä hyvin haudutettua Darjeeling-teetä. Teen ystävälle pussiteet ovat yökötys, kalpea muistutus teestä. Välillä niitäkin joutuu juomaan. Liptonin keltalappuisia teepusseja en suostu kastamaan kupissani. Silloin tällöin kun olen muistanut, olen katsellut teehyllyjä etsien Darjeelingta (vai millai tää kuuluu taivuttaa). Viime viikolla paikallisessa x-automarketissa tärppäsi. Kylläpä on pehmeän makuista teetä.

mikä kokemus!

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko tarjoaa epäilemättä yhden tämän ajan vaikuttavimmista taidekokemuksista. Kuljin ja katselin kuvia pitkään. Penkissä istuessani oli tulla itku. Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen ovat onnistuneet työssään. Mikä työmäärä heillä on ollut! Ylläoleva kuva on Osmo Rauhalan luomisen viimeinen päivä, jolloin Jumala on jo luonut ihmisen ja lepää työstään.

Kuvassa on Jerusalemin itkijänaiset. Tämä kuva kosketti erityisesti.

Satakunnan Kansan päätoimittaja kirjoitti kolumnissaan taideteosten valmistuttua jotenkin näin: koskettakoon armon kyyhky Osmo Rauhalaa ja enkelin siipi Kuutti Lavosta. Olin tuolloin hämmästynyt toimittajan uskonnollis-runollisesta kielestä, nyt ajattelen itse samoin.

Kiitos näistä taideteoksista.

muka-lomailua

Odotin kesän köyhien naisten lomaa Harjattulassa Turun Kakskerrassa, joka paljastui heti alkuunsa mummolomaksi. Meidän piti olla siellä koko viime viikko lauantaihin saakka, kestimme Tuutikin kanssa torstaihin. Olisimme lähteneet jo keskiviikkona (jopa tiistaina), mutta torstai-iltapäivänä oli kiertoajelua Turussa oppaan kanssa. Kävimme mm. Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa Hirvensalossa, josta olen lukenut lehdistä. (Langaton hiiri sanoi sopimuksen irti, enkä saa läppärin hiirellä maalattua tekstiä, joten pahoittelen, etten pysty tekemään linkkejä.)

Viikonloppuna ja tänään olen ahkerasti tehnyt pihatöitä. Raivasin maata rikkaruohoilta ja tein uuden kukkapenkin. Toivon että pystyn pitämään aidan toisella puolella rehottavat nokkoset vastaisuudessa aidan toisella puolella. Tänään siirtelin kukkia paikasta toiseen. Käsittääkseni se on aika tyypillistä toimintaa alan harrastajilla. Ihan koko viikonloppu ei sentään mennnyt puutarhailussa, vaan lauantaina tuli luettua Jo Nesbön paksu dekkari.

Huomenna menen Sastamalaan tutustumaan Tyrvään Pyhän Olavin kirkon uusiin maalauksiin.

tasankosafari

Olin eilen Satakunnan taidetoiminkunnan ja Kulttuuriyhdistys Rapajöötin järjestämällä tasankosafarilla. Kiersimme bussilla lähikuntia tutustuen muutamiin kulttuurin tekijöihin. Ensiksi tapasimme rumpuyhtye Zamburun Ulvilassa.

Pomarkussa olimme performanssitaiteilija Kalevi Rainion kodissa vanhassa kansakoulussa. Hän kirjoittaa runoja ja valokuvaa. Taitelija muodostaa yhden hengen bändin nimeltä Keuhkot. Esitykseen kuului musiikkia yhdistettynä videoesitykseen. Rainion tekemisen vimma ja tuotteliaisuus sykähdytti.

Pomarkusta siirryttiin Euran Kauttualle, jossa kuultiin Teemu Elo & puhuvat eläimet -bändiä.

Köyliön Tuiskulassa odotti varsinainen yllätys, nimittäin Antti Tuomennon Pelimannimäki. Hän on rakentanut 19 vuotta mäkeään romusta ja luonnonmateriaaleista.

Vuohet esittivät taitojaan.

Ensimmäisenä katse kiinnittyi tähän.

Kuuraketti, jossa on monenlaisia toimintoja mm. parranajokone.

Mäellä on katu, jonka talot hän on rakentanut erilaisista materiaaleista, mm. halkaistuista salaaojaputkista olevat talojen katot. Hääkirkon katto on kuparia, joka on leikelty mm. vesisäiliöistä peltisaksilla ja hakattu vasaralla muhkuraisiksi.

Paanujen näköiset ovat tiilestä, jotka on halkaistu kolmeen osaan ja sen jälkeen muotoiltu kirveellä sopivan näköiseksi.

Pyörätuolista on tehty toimiva trukki.

Antti Tuomento on jo nuorena tullut kuuluisaksi nuorallakävelijäksi.

kotiseutua 1

Kaunpugilla kulkiessani keksin, että alan blogissani esitellä Poria. Jotkut lukijoistani tuntevat Poria, jotkut eivät.


Porissa on kaksi vanhaa puutaloaluetta 5. ja 6. osa, joista edellinen on aivan keskustan kupeessa. Ilmeisesti täällä ei ole tajuttu näiden alueiden arvoa, koska joukkoon on saanut rakentaa mm. kerrostaloja. Onneksi kauniita taloja on myös säilynyt. Kuva on Tähtikadulta.




Kun kurkistaa porteista sisään, saattaa löytää ihania pihoja.


Jos joskus muutan keskustaan, haluan vanhaan puutaloon.

ihmetyttää

Olen kuullut tarunhohteisia juttuja naisista, jotka ovat kohdanneet elämänsä miehen, kun heidän kotiinsa on tullut kodinkonekorjaaja, keittiökaapistojen asentaja tai sähkömies. Taannoin terapeuttini kertoi mulle parista, jotka olivat tavanneet Prisman pullopalautusautomaatilla. Vaikka kuinka olen eri kaupoissa pulloja palauttaessani vilkuillut hymyillen ympärilleni, ei ole flaxi käynyt. Tänään kävi pesukoneenkorjaaja eikä meille syntynyt romanssia. Onneksi mulla on vielä mahdollisuus, kun tulevaisuudessa teetän pesuhuoneessa remontin. Pesukone toimii taas pitkän tauon jälkeen, mikä ilahduttaa hassulla tavalla. Eräs ystäväni totesi, että olin saanut mahdollisuuden kasvaa ihmisenä, kun osasin iloita toimivasta pesukoneesta kotona. virn*.

Eilen kuulin asian, joka pyörii mielessäni vielä tänäänkin. Erään pariskunnan arveltiin menneen naimisiin ratkaistakseen parisuhdeongelmansa. Olen kuullut ihmisten hankkivan lapsia kyseisestä syystä. Naimisiinmeno oli mulle uutta. Onneksi olin jo kerennyt onnitella kyseistä pariskuntaa.

miten tällä tekee ruokaa?

Kalpean auringon yrittäessä murtaa talven selkää soitti joku likka Itä-Suomesta ja kertoi nuoruuden innolla, mitä kaikkia ihania lehtiä heidän firmansa tarjoaa. En oikein innostunut mistään, mutta kuinka ollakaan, likka keksi hyvän tarjouksen jo tilaamastani lehdestä. Koska hän oli tilauksen jatkon suhteen aika tavalla etuajassa, hän lupasi soittaa kevään korvalla uudelleen. Siihen mennessä häntä oli evästetty uusilla vinkeillä, miksi minun kannattaa nimenomaan nyt tilata juuri häneltä. Lehden hinta ja mukana seuraava tilaajalahjakin miellyttivät minua, joten likka sai palkkansa. Lahjan saisin kun olisin maksanut molemmat osamaksuerät.

Hieman ihmettelin postilaatikossa tänään olevaa pakettia, mutta osoitelappua katsoessani tajusin kyseessä olevan likan lupaaman tilaajalahjan. Myös paketin koko kummastutti. Sain minikokoisen wokkivuuan, jossa ei ole ritilää eikä kantta. Olisihan tämä pitänyt arvata, mutta vielä on huijattavissa olevia hyväuskoisia. Lehden sain halvalla.

ohjelmassa seuraa

Loput risut tuli eilen rahdattua ja pensasaidan juuret siivottua. Salli oli suureksi avuksi, (ei ihan ilmaiseksi kuitenkaan.) Kyllä helpotti, kun suuri pitäisi tuli tehtyä. Kaikki muu mitä pihalla teen onkin saa tehdä -osastoa.

Pohdiskelen mitä tekisin syksyllä. Olisi keramiikkaa, kalligrafiaa, luovaa kirjoittamista, kirjallisuuspiiriä, puutöitä. Niin ja työhuoneen seinät pitää tapetoida syksyn aikana ennen Saaran juhlia. Monenlaista tekisi mieli. Musta peikko kuitenkin muistuttaa voimien rajallisuudesta. Kaikkea mielenkiintoista ei voi harrastaa. Liikunnallekin pitää olla aikaa. Vuosien kuluessa olen huomannut, että jaksan mennä kolme päivää viikossa, joskus en sitäkään. Olen päätynyt siihen, että jätän Hyvis-kuviot, hallituksessa on vielä oltava vuosi. Haluan olla terveiden ihmisten kanssa, en miellä itseäni enää mielenterveyskuntoutujaksi vaan eläkeläiseksi.

Mieli on kummallinen. Taas viime yönä näin unta, miten saisin opettajan töitä. Unessa keksin että alan opiskella ala-asteen opettajaksi, koska työ ei muka olisi niin raskasta kuin ylemmillä asteilla. Aiemmista lisäopinnoista ei ollut tullut mitään masennuksen vuoksi. Joten mitäpä sitä opiskelemaan. Työtä, sen etsimistä ja mahdollisia lisäopintoja kelaan öisin. Mitähän tämäkin kertoo musta.

viileä päivä

Eiliseksi luvattiin viilenevää. Tästä innostuneena kävin pensasaidan kimppuun varhain aamulla. Vuosi sitten en jaksanut leikata aitaa, joten se oli kasvanut hirveästi. Asia oli niin kuin etukäteen arvelin, vain latvat olivat kasvaneet. Jos leikkaisin kasvun pois, jäljelle jäisi pelkät rangat. Ilmeisesti naapurin puutarhaparturointi vaikutti sen verran muhun, että leikkasin aidan noin puolimetriseksi tyngäksi ajatellen, että ensi kesänä se peittää taas näkymän tielle. Ilma ei tostisesti lopulta ollut viileä! Kävin välillä juomassa ja viilentymässä ja jatkoin puuhiani. Kyllähän sitä aitaa leikkaa, mutta kun pitää vielä roudata risut muutaman sadan metrin päähän taloyhtiön risukasaan. Välillä oli niin kuuma, että oli vilu. Ajattelin jo lämmönsäätimeni menneen sekaisin. En jaksanut loppuun saakka. Luultavasti jäljelle jääneet risut eivät haittaa ketään siinä määrin, että siivoisi ne pois mun puolestani. plääh. Risurallin päätteeksi pitäisi vielä siistiä pensaiden juuria. Onneksi ens vuonna ei edessä ole yhtä isoa urakkaa.

Illalla olin tooosi väsynyt. Unikaan ei ottanut tullakseen, kun mun oli kuuma.

Musta peikko on alkanut nostaa päätään, vaikka kovin yritän painaa sitä alas. Luulin sen pirulaisen kuolleen.

tulipa luettua

Joskus sitä lukee kaikenlaista. Ei välttämättä ole kovin viehättynyt kirjasta, mutta lukee vaan loppuun. Tämä oli sellainen kirja. En viehättynyt ja olin pettynyt kirjan takakannen kehuihin. En myöskään ole samaa mieltä kustantajan enkä monen arvostelijankaan kanssa. Tulipa luettua.

Välillä tykkään lukea kirjoja, jotka vievät mennessään ja on ihan pakko lukea tarina loppuun. Kaikki kirjat eivät tietenkään ole sellaisia, niissä on sitten jotain muuta, joka pitää otteessaan. Ehkä tällä hetkellä tarvitsen tempautumista pois arjesta.

savua korvista

Olen niin vihainen!

Naapurin koiranvihaajamies on muutaman päivän parturoinut pihaansa. Ensin lähti pensasaita juuriaan myöten, sitten kukkapenkki ja vuorimänty. Ihmettelin hommaa. Koska en puhu miehelle mitään, kysyin rouvalta hänet nähdessäni, mitä teidän pihalle tapahtuu. Hän sanoi miehen poistavan pihasta kaiken, kun he eivät kerkeä hoitamaan mitään. Ymmärrän jos ei viitsi kuopia kukkapenkkejä, mutta pitikö pihan ainoa puska hävittää. Kuulin kun mies selitti jollekin, että tähän pihaan ei tule enää puskia.

No, tänä aamuna menin hakemaan lehteä ja pihalla oli tämmöinen näky.


Meillä on pieni kaistale yhteistä etupihaa. Oli perkele sitten omalta puoleltaan mennyt katkaisemaan parimetrisen sireenin. Se parturoitiin jossain vaiheessa ja on kasvanut tosi hitaasti. Tänä kesänä se kukki ihanasti. Heidän ovensa toisella puolella kasvoi rodo, senkin oli katkonut. Se ei siitä enää toivu. Mua kiukuttaa tämä sireeni aivan suunnattomasti. Laittakoon omalle pihalleen vaikka asfaltin, mutta ihan kaikkeen ei saa koskea. Luulen että sitä ottaa päähän katsella mun pihan kukkia, pensaita ja puita.


Onneksi saan omassa pihassani tehdä mitä haluan. Keinun ympärillä on vadelma-aita suojana. Olen poiminut siitä noin 9 litraa vadelmia. Raskin jopa tehdä piirakkaa.

Kunpa voisinkin ostaa jostain punaisen tuvan ja muuttaa kauas typerästä koiranvihaajamiehestä.