matkailu avartaa 1

Olimme eilen Tuulikin kanssa ajelulla. Yllättäen matkaa kertyi 300 km. Ajoimme Porin Ahlaisista rantatietä Merikarvialle ja sieltä edelleen Siipyyn Kiiliin, jossa oli tarkoitus syödä. Saimme katsastaa ja nuuhkaista herkullisen näköistä pitopöytää, mutta palaakaan emme syöneet, koska ravintolassa oli alkamassa yksityistilaisuus. Oli pakko joko palata Merikarvialle tai jatkaa Kristiinankaupunkiin ruuan perässä. Valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon. Samalla leikimme hiukan turistia. Yllä olevat kuvat ovat Ulrika Eleonoran kirkosta, joka on 1700-luvulta. Idyllinen Kristiinankaupunki on mulle tuttu paikka, koska avioliittoni aikana vietimme siellä paljon aikaa kesäisin.

Meinasin aloittaa tämän bloggauksen kirjoittamalla, että köyhän matkailua jne. Aloin kuitenkin miettiä omaa köyhyyttäni. On totta että rahan puute rajoittaa eläämääni, mutta silti mulla on varaa ajella kaverini kanssa autolla ja käydä ravintolassa syömässä. On rahaa pitää nettiyhteyttä, omistaa auto, tilata kahta sanomalehteä, katsoa telkkaria, maksaa kännykkälaskuja, syödä mitä haluaa, juoda välillä olutta ja ennen kaikkea asua omistusasunnosssa. Monella suomalaisella ei ole varaa näihin, puhumattakaan esim. Afrikan tai Intian asukkaista. (Luin juuri kesäkuun Hesarin kuukausiliitteestä artikkelin Zimbabvesta.) Köyhyys on suhteellista ja ainakin mulla riippuvaista omista valinnoistani. On totta että entisessä työssäni saisin käteen yli kaksi kertaa enemmän kuin nyt, mutta kummasti kaikki sekin raha kului aikoinaan. Ei mun onneni ole rahasta kiinni vaan enemmän omasta asenteestani elämään. Olen oppinut nauttimaan vapaudestani, saan tehdä mitä haluan ilman rasittavia aikatauluja. Tätä vapautta ei saa rahalla, enkä vaihtaisi tätä enää työelämään.