Tämä kuva kertoo minusta. Tänään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
skip to main |
skip to sidebar
uusi blogini
5.7.2009 alkaen
nämä ainakin lukevat
Tekstit
vanhoja tekstejä voit lukea täältä
Blogiarkisto
-
►
2010
(65)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (18)
- ► maaliskuuta (19)
- ► helmikuuta (16)
- ► tammikuuta (11)
-
▼
2009
(140)
- ► marraskuuta (14)
- ► heinäkuuta (12)
- ► toukokuuta (12)
- ► huhtikuuta (7)
- ► maaliskuuta (15)
- ► helmikuuta (16)
- ► tammikuuta (11)
-
►
2008
(21)
- ► joulukuuta (10)
- ► marraskuuta (4)
luetut kirjat
- Kerstin Ekman: Herran armo
- Jaana-Mirjam Mustavuori: Olemisen talossa
- Stieg Larsson: Pilvilinna joka romahti
- Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella
- Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia
- Sari Näre, Jenni Kirves (toim.): Ruma sota
- Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa
- Anna Jansson: Jäljet lumessa
- Jo Nesbö: Kukkulan kuningas
- Steven Hall: Haiteksti
5 kommenttia:
Kun itse näkee vain mustan ja harmaan sävyjä, on vaikea uskoa, että nekin ovat kauniita.
Lehdettömässäkin puussa on kuitenkin uuden kevään toivo.
Juha Tapio: Kaksi vanhaa puuta.
http://www.youtube.com/watch?v=Y6nypZLLqz4
Mitä kaikkea vanhasta riippakoivusta saakaan vielä tehdyksi? Kuinka moni sen läheisyydessä viettääkään aikaansa? Ketkä kaikki sitä ihastelevat ja valokuvaavat? Ketkä tuo vanha puu vielä kerääkään pesimään oksilleen? Näetkö itsesi ulkoa vai sisältäpäin tuollaisena puuna?
Sananjalka. Pidän tuosta laulusta. Tänään kun krjoitan tätä en näe itseäni sisältä noin synkkänä.
mm. Olet oikeassa ja odotan kevättä.
Hyvä kuva. Kommenttina edelliseen kirjoitukseesi (ja kommentteihin siinä), niin on eri asia olla kuukausi tai puolikin vuotta työttömänä tai sairaspäivärahalla kuin että on tilanteessa jossa se jatkuu vuosia. Mulle tuntuu tämä puoli vuotta olevan jonkinlainen paalu, jolta ei enää ole ihan varma, onko paluuta. Tämä siitä huolimatta että työssä uuvuin. Ihminen tarvitsee kuitenkin jotain päämääriä elämäänsä. Ei keksittyjä vaan todellisia ja omia arvojaan vastaavia. Päämäärä voi tietty olla muukin kuin työ, jossa voi toteuttaa itseään ja tuntea olevansa tarpeellinen ja osa jotain yhteisöä.
Mulla vanhemmuus on se jatkuva koetinkivi. Ehkä se on myös mahdollisuus kasvuun?
Saima. Eräs ei-ammatillinen tavoitteeni ei toteutunut. Olin tehnyt paljon työtä sen eteen. Pettymys oli suuri.
Joskus tuntuu, etten enää halua kasvaa vanhempana. Onneksi lapset lähtevät maailmalle ja toivon että kotoa saadut asiat kantavat heitä elämässä.
Lähetä kommentti