perjantai 29. tammikuuta 2010

pähkäilyä

Kotini on jälleen myynnissä. Olin ajatellut tehdä kylpyhuoneremontin ensin ja pistää tämän sitten myyntiin. Sitten ajattelin, että jos tämä ei mene kaupaksi huhtikuuhun mennessä, teen remontin. Lopulta olen päätynyt siihen, etten tee mitään remonttia. Liikaa vaivaa.

Tällainen välivaihe on ikävä, kun ei voi tehdä muuta kuin seurata myynnissä olevia asuntoja. Jo sen päättäminen, minne haluan muuttaa, on vaikeaa. Turku olisi hyvä vaihtoehto, koska Saara asuu jo siellä ja Sallikin suunnittelee menevänsä sinne opiskelemaan, lisäksi siellä asuu muitakin sukulaisia. Turussa olisi monenlaista tekemistä ja harrastamista. Mutta. Näen itseni haahuilemassa kerrostalokaksiossa jossain Turun lähiössä - ilman omaa pihaa.

Haluaisin ehkä kuitenkin muuttaa omakotitaloon, jossa on suuri piha. Toivoisin että voisin viedä tästä pihasta mukanani muutamia kukkia ja lopulta tehdä itselleni ihanan puutarhan. Haluaisin oppia viljelemään hyötykasveja. Mummonmökkielämä on asia, josta olen haaveillut viimeiset 10 vuotta.

Teenkö järkevän ratkaisun vai teenkö sen mukaan, mistä olen haaveillut? Niin, ensiksi pitäisi tulla asunnonostaja.

Kaikille kukista ja puutarhasta kiinnostuneille vinkiksi http://www.huiskula.fi.

torstai 28. tammikuuta 2010

lihava

- Kyllä oletkin lihava!
- No, kun en ole viime aikoina pystynyt liikkumaan...
- Ei tämä ole liikunnasta kiinni. Sinä olet syönyt!
- Onhan sitä tullut syötyä, kun on ollut kaikenlaista sairautta ja murhetta.
- Ihokin on ihan taikinainen! Sulla on kyllä kaikki asiat ihan pielessä.

Voisitko sinä käydä ystäväsi kanssa tällaisen keskustelun?

Tuutikki maksoi yksityislääkärille 71 €:a ja sai tällaisen kohtelun.

Mikä oikeus lääkäreillä on puhua ihmisille tällä tavalla?

tiistai 26. tammikuuta 2010

monenlaista elämää

Kuulin eilen kahden itseäni nuoremman naisen keskustelevan siitä, että heidän elämänsä on jatkuvaa suorittamista. Molemmilla on murrosikäiset lapset, he käyvät työssä ja opiskelevat sen ohessa. Kumpikin valitti, kuinka elämä on kiireistä juoksemista paikasta toiseen eikä aikaa jää itselle ollenkaan. He kaipasivat edes yhtä päivää viikossa, jolloin saisi olla vain itsekseen tekemättä mikään.

Tasan ei käy onnen lahjat. Minulla on aikaa, ongelmana on keksiä itselle riittävästi mielekästä tekemistä, jotta päivät kuluisivat mukavasti. Mahtaisivatko nämä naiset haluta vaihtaa osia kanssani? Minä en. Kuitenkaan. Vaikka olenkin välillä turhautunut ja tunnen itseni tarpeettomaksi, en halua tuollaiseen oravanpyörään, joka lopulta syö ihmisen voimat. Olen jo aika hyvin tottunut omanlaiseeni elämään ja tuntuisi vaikealta muuttaa tätä. En halua elämästäni kiireistä suorittamista pakon edessä.

Asioilla on puolensa ja puolensa.

laatikon kätköistä

Taannoin kävi kyläilemässä ystäväni, joka innostui järjestelemään lankojani. En tiennytkään, että minulla on niin paljon hyviä lankoja tallessa. Tulee niin helposti ostettua vaan uusia. Hän puolitti kaikki sopivan pienet kerät ja sai aikaan ylläolevan kasan pikkukeriä.

ihana ostos

Olen hipelöinyt erinäisiä kertoja tätä lakanaa Hemtexissä. En raskinut ostaa, koska hinta oli liian korkea, 34,90 €. Kun alennusmyynnit alkoivat, hinta laski kympillä ja oli minulle vieläkin liian kallis. Eilen Hemtex mainosti, että kaikki aletuotteet 50% alennuksella. Sain viimeisen lakanan 12,45 €:lla ja olin sangen tyytyväinen.
Lakanoissa ja pyyheliinoissa on sellainen vika, että ne eivät kulu. Samoja tylsiä liinavaatteita joutuu katselemaan yli 20 vuotta, vanhimmat käsipyyhkeeni ovat 29 vuotta vanhoja. Lakanoita olen uusinut viime vuosina yksinkertaisesti siksi, että haluan vaihtelua ja pois 80- ja 90-luvun kuoseista. Eli meillä riittää rättejä.

lauantai 23. tammikuuta 2010

koukussa





Olen elänyt viikon jossain muualla kuin kotonani ja Porissa. Näitä kirjoja ei kehuta turhaan.
Suosittelen.





tiistai 19. tammikuuta 2010

katarsis lorvimus

Mikähän siinä on, ettei saa tehtyä asioita, jotka tietää itselleen hyväksi. Olen nimittäin muutaman päivän suunnitellut kävelyä eikä edelleenkään kiinnosta millään tavalla. Tulee vain tehtyä normihommat kotona ja lopun aikaa lorvittua. No, voinhan lohduttaa itseäni, että eilen sentään ulkoilin kulkemalla kaupungilla ainakin kaksi kilometriä.

perjantai 15. tammikuuta 2010

itsensä viihdyttämisestä

Postissa tuli tänään pari vuotta havittelemani rouva Vilijonkka-kengät (nimi on keksimäni). Nyt hinta oli tippunut kukkarolleni sopivaksi. Ihanan pehmeät jalassa.


Tänään olen miettinyt itseni viihdyttämistä. Sitähän tämä on, eläkkeellä olo. Yritän keksiä kaikenlaista tekemistä, jotta saisin aikani kulumaan suhteellisen mielekkäästi enkä täysin mökkiytyisi. Samalla toivon tapaavani mielenkiintoisia ihmisiä. (hah) Harvassa ovat 10 vuoden aikana löytämäni mielenkiintoiset ihmiset. Kaikenlaisia tuttavia kyllä on.


Tämä syrjässä olo on pakottanut viihtymään itsensä kanssa. Onneksi olen oppinut. En pelkää yksinoloa. Harvemmin tunnen itseni yksinäiseksi. Jos kärsisin yksinäisyydestä, elämäni olisi aika helvettiä.


Toivon erään unelmani toteutuvan. Itsensä viihdyttämistä sekin. Yksi olennainen osa unelmaa on kyky tulla toimeen itsensä kanssa ja olla yksin. Luulen että minulla on sellaisia taitoja.

lauantai 9. tammikuuta 2010

täti

Keski-ikä on mukavaa aikaa. Minulle se merkitsee tällä hetkellä ennen kaikkea sitä, että lapset lähtevät omilleen ja minulle koittaa sitä myöten aivan uudenlainen vapaus. Tähän saakka olen elänyt koko elämäni muiden ehdoilla. Elämääni ei rajoita ei työ, kuten suurimmalla osalla ikäisiäni. Saan olla itsekäs ja tehdä elämästäni juuri sellaisen kuin haluan. Omat rajoitukseni on minullakin, mutta omien resurssieni puitteissa olen vapaa!

Kun lähestyy viittäkymmppiä, voi ajatella itseään jo täti-ihmisenä. Olen 15-20 vuotta vanhempi kuin pihani pienten lasten äidit ja isät. Bussissa kulkevat mukulat on omia lapsiani nuorempia. Ikä tuo mukanaan tietyn aseman. Minun kuuluu huomauttaa ihmisten kakaroille, kun he pitävät kenkiään penkeillä bussissa tai painavat turhaan stop-nappia. Voin rauhassa paheksua naapuria, joka ei tervehdi, kun olemme samaan aikaan viemässä roskia tai kun itse selkeästi tervehdin häntä. Ennen kohautin vain hartioitani moisille typeryyksille. Jollain tavalla asenteeni on muuttunut iän myötä. Alan pikkuhiljaa uskoa Sallin huomautuksiin keski-ikäisyydestäni, vaikka mielestäni ei ne eivät pidä paikkansa.

(Törmäsin siis äsken pihalla erääseen huonokäytöksiseen äitiin.)

torstai 7. tammikuuta 2010

vaiettu menneisyys


Sain juuri luettua Sari Näreen ja Jenni Kirveksen toimittaman kirjan Ruma sota. Kiinnostuin kirjasta Timo Harakan kolumnin perusteella. Kirjassa käsitellään asioita, joista ei ilmeisesti tätä ennen ole julkisesti puhuttu. Muistaakseni se aiheutti aikoinaan melkoisen kohun paljastamalla ikäviä asioita suomalaisista sotilaista. Kirjassa romutetaan sotasankarimyytti. Minulle tärkeintä antia oli se, että kirja avaa näkökulman sodan vaikutuksiin mm. lapsiin ja jälkipolviin.
Oman terapiani kautta olen miettinyt paljon omia vanhempiani. Molemmat ovat siirtokarjalaisia. Äitini isä oli sodassa kaikki vuodet. Äitini ei halua muistella lapsuuttaan. Olen tulkinut sen niin, että hänellä on niin traumaattisia lapsuusmuistoja, että hän torjuu ne, osin tietoisestikin. Käsittääkseni hänen isänsä on ollut sodan jälkeen väkivaltainen ainakin vaimoaan kohtaan. (Kirjassa kerrotaan juuri tällaisesta muuttuneesta käyttäytymisestä.) Äitini on aika häiriintynyt persoonaltaan, mikä osaltaan on vaikuttanut minun persoonallisuuteeni ja sairastumiseen.
Isäni on sotaorpo. Hän oli 4-vuotias, kun hänen isänsä kuoli. Koko evakuoitu kylä muutti Pohjanmaalle, jossa sotaleski aloitti elämänsä uudelleen kahden lapsensa kanssa. Muistan lapsuudestani mummoni puhuneen jatkuvasti, että kunpa ei enää tulisi sotaa. Nyt aikuisena ymmärrän, mitä kaikkea tuohon mummon puheeseen sisältyi. Koska isälläni ei ole kokemusta omasta isästä, ei hän ole oikein osannut olla isä omille lapsilleenkaan, vaan on paennut perheen arkea kahden työn tekemiseen.
Minua kosketti karmeassa kirjassa se, että nyt joku vahvisti omat ajatukseni sodan traumaattisista vaikutuksista myös jälkipolviin. Nykyisin painotetaan kriisi- ja muuta terapiaa trauman kokeneille. Kaikki muistamme viime vuosien tragediat, uusimpana Sello, joissa on korostettu kriisin jälkihoitoa. Sota oli koko kansaa koskettava kriisi, josta ihmisten oli selvittävä omin avuin. Pääasiassa kaikesta vaiettiin. Nykykäsityksen mukaan käsittelemättömät kriisit näkyvät monin tavoin ihmisen elämässä. Kirjassa tuodaan esiin näitä puolia.
edit. grrr. Miksi tämä ohjelma laittaa kaiken tekstin pötköön, kun alussa on kuva?

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

niin...

Vuosi on alkanut rauhallisesti. Lähinnä olen kutonut, lukenut ja katsonut telkkaria. Olen paljon miettinyt, mitä haluan elämältäni. En ole päätynyt muuhun kuin, että asumiseen tulee muutos kesän aikana. En halua elää enää toista talvea paikassa, josta en pääse kulkemaan kuin päivisin. Katselin työväenopiston uutta ohjelmaa. Moni mielenkiintoinen harrastus jää vain sen vuoksi, että ne ovat iltaisin, enkä pääse kulkemaan niihin. Kiukuttaa.

Viime aikoina olen nähnyt unia, joissa olen ollut opiskelemassa lisää omaan ammattiini liittyviä asioita. Unissa opiskelut ovat kaatuneet siihen, etten jaksa masennuksen vuoksi. Ilmeisesti jokin minussa syvällä alkaa hyväksyä tämän elämäntilanteen. Koen olevani syrjässä, mutta en syrjäytynyt. Ystäväni määritteli asian hyvin, syrjäytymiseen liittyy elämänhallinnan katoaminen.