maanantai 1. syyskuuta 2008

sylittä

Piki kertoi blogissaan sylin ikävästään. Tunnistin itseni samasta.

Välillä ihan tekee kipeää, kun haluaisi huomiota ja syliä. Äidin syliä mulla ei ole koskaan ollut, en edes muista istuneeni hänen sylissään. (Jostain valokuvasta näin, että olen ollut joskus sylissä. Valokuvassa...) Mulla ei kuitenkaan ole mitään mielikuvaa lohduttavasta sylistä, turvallisesta sylistä. Jos joskus oli paha mieli tms. itketti, sanottiin vain, mitä siinä värnötät, mene muualle. Kun ei ole koskaan saanut lohdutusta, on vaikea hakea sitä tai suostua lohdutetuksi, vaikka sitä kaipaakin. Ennen terapiaa en edes tajunnut koko juttua.

Kun on yksinhuoltaja ja yksineläjä (siis ei parisuhdetta), saa käyttää kaiken luovuutensa pahan olon aikana, mistä löytäisi sylin. Viime perjantaina masennuksessa löysin sylin hyvästä musiikista, saatoin uppoutua siihen. Joskus hyvä kirja saattaa toimia sylinä. Lukeminen kuitenkin vaatii jaksamista ja keskittymiskykyä, jota masentuneella tai ahdistuneella ei aina ole. Kokeilin myös viinin tuomaa syliä. On pakko tunnustaa, että tietyissä tilanteissa alkoholikin helpottaa oloa. Tuo helpotus on vain aika petollista. Itselleni en useinkaan sellaista suo. Ymmärrän kuitenkin että monet sillä helpottavat pahaa oloaan. Joskus on vain paras mennä sänkyyn ja vetää peitto korviin ja antaa unen tulla.

Kertokaapa, lukijat, millainen on teidän sylinne, varsinkin jos ei ole miehen tai naisen läheisyyttä.

Sain muuten tänään kiinni psykiatrini, joka sanoi juuri niin kuin arvelin: nosta masennuslääkitystä. Jos yksi pilleri ei parissa viikossa auta, niin sitten lisäksi toinen. En kovin mielelläni nostaisi sitä niin paljon, kun vasta ollaan menossa pimeään aikaan ja silloin mulle on jo vuosia tullut kaamosmasennus. Mitä sitten syön? Toivon nyt, että korjattu tyroksiinilääkitys auttaa omalta osaltaan asiaan.

6 kommenttia:

liskonainen kirjoitti...

no hei,täällä minä olen ja halaamiseen aulis sylini on suuri.
Ja löydän mitä minun kuuluu löytää.
Johdatusta, johdatusta...

jo nyt on jumankauta ettei kirjautuminen onnistu!!!
t. liskonainen

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin yritä auttaa näin virtuaalisesti.

Mää en kaipaa ihmisen fyysistä läsnäoloa. Mulle tärkeitä sylejä on kissat, blogiystävät, lukeminen (jos pystyy keskittyyn), vauvanmyssyjen kutominen, blogit ja elokuvat.

I Love Your Blog - tunnustus odottaa blogissani. Käyhän hakemassa ja kuittaamassa se.

Anonyymi kirjoitti...

Päädyin tänne blogiisi toisen blogin kautta. Huomasin, että vanha blogini on sinun listallasi. Piparipurkin kansi on kuitenkin jo suljettu lopullisesti...soriii! Mun vuodatusta pääset kuitenkin lukemaan uuteen blogiini. Tervetuloa! Linkitän sinut sivuilleni, jos sopii?

Anonyymi kirjoitti...

Samoin minäkin lähestyn virtuaalisesti. Blogimaailma on tullut läheiseksi ja saan lohdutusta sen kautta.

Rakastan myös kissoja. Pieniä pörröisiä karvakasoja halaamalla saan syliä.

Ojennan Karvisella komistetun Hemulimaisia juttuja -blogista liikkeelle lähteneen Nice Blog-huomionosoituksen sinun blogillesi, koska rohkaistuit ensimmäisten joukossa kommentoimaan blogiini vuonna 2007.

Sunnuntaihalit!

Niina kirjoitti...

Kiitos kaikista huomionosoituksista. En juuri nyt jaksa tehdä niille mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Voimia sinulle sylin täydeltä! Minäkin olen kokenut monta päivää sylin tarvetta. Kuuntelin illat pitkät YouTubesta musiikkia ja itkin. Mielikuvitus on hyvä syli; kuvittele itsesi pienenä tyttönä omaan syliisi ja pidä sitä hellästi hyvänä!