Sain Millanilta tällaisen voimanapin väsymystäni piristämään. Tätä pitäisi jakaa eteenpäin. En jaksa miettiä kenelle. Ottakaa tästä halukkaat.Nämä juhlat, niiden valmistelu sekä niitä ennen tapahtuneet ikävät asiat, ovat saaneet minut pohtimaan teologiassakin tuttua ongelmaa - miksi toiset ja toiset taas ei. Sille on jokin hieno latinalainen nimikin, jota en nyt muista.
Olen elämässäni saanut kaksi suurta aarretta - Saaran ja Sallin. He ovat olleet ja ovat edelleen rakkainta ja tärkeintä, mitä elämässäni on. Kohdallani toteutuvat laulun sanat "lainaa hetken vain". Näin sen kuuluu ollakin, lapset ovat vain hetken meidän vanhempien elämässä. Kummallekin tyttärelleni toivon sydämestäni parempaa elämää kuin itselläni on ollut.
Tällä hetkellä olen vihainen elämälle. Miksi minun elämästäni tuli tällaista? Tämä saatanan sairaus on vienyt minulta liikaa ja vie koko ajan. Viimeksi se vei minulta auton. Kun Salli muuttaa pois kotoa, tuloni pienenevät edelleen. En jaksa olla niin zen, että pystyisin tällä hetkellä iloitsemaan tinteistä lintulaudalla tai kynttilöistä tai sateettomasta ilmasta tai lähestyvästä joulusta. Miksi minä en saa iloita siitä, että joskus voisin ostaa jotain muutakin kuin ruokaa? Digiboksini vaikuttaa sanovan sopimuksensa irti. Haluaisin itselleni tallentavan digiboksin, mutta millä sellaisen ostan, kun tällä hetkellä ei ole rahaa edes tavalliseen?
Kyllä minun tuloillani yksi ihminen elää, sanoi eräs valopää. Elää joo, ostaa ruokaa ja maksaa laskunsa. Hyvä sellaisten on puhua, jotka voivat hankkia elämässään muutakin kuin vain välttämättömän. Minun täytyy miettiä, milloin on rahaa esim. vaatteisiin. Joskus tykkäisin matkustaa, mutta en ole vuosiin käynyt kuin kyläilemässä kavereideni luona. Työssäkäyvät pystyvät yleensä säästämään menojaan varten, mutta minä en pysty enää edes siihen.
Puhumattakaan hukatuista mahdollisuuksista ja unelmista! (Tähän asiaan palaan myöhemmissä bloggauksissa.)
Muinoin mietin asioita sellaisesta näkökulmasta, jossa olennaista oli nähdä jokin mieli ja tarkoitus asioissa. Kun ihmisen elämään tulee yksittäisiä vastoinkäymisiä, on helppo lohduttaa itseään tuosta näkökulmasta käsin. Kun vuosi vuoden perään itselle tapahtuu negatiivisia asioita, ei jaksa nähdä niissä mitään mieltä eikä tarkoitusta. Ehkä on vaan niin, että joillekin jostain syystä sataa jatkuvasti paskaa tupaan ja joillekin paistaa useimmiten päivä. Itse satun olemaan se, jonka tupaan tulee paskaa.
Tekstit
9 kommenttia:
Tsemppiä kohtalotoverilta täältä Uudeltamaalta! En nyt viitsi/voi tähän tilittää, mitä olen kokenut, mutta avioeroni kaksi vuotta sitten ei ollut mallia "erosimme ystävinä". Nyt olen lisäksi ollut reilun kuukauden työtön ja olen kymmenen hujakoilla olevien lapsieni ainoa elättäjä. MUTTA vielä en ole suostunut siihen, että elämäni olisi vain tasaista kelkkamäkeä hautaan, vaikka tällä hetkellä en millään keksi, minkälaisen työn vuoksi jaksaisin nousta aamulla ylös sängystä. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen olen ymmärtänyt, että onni on tässä ja nyt, kun vain päätän olla onnellinen. Elämä ei aina ole onnellista, mutta silti voi päättää olla onnellinen tässä ja nyt - tästä elämästä joka mulle on annettu. Eli tsemppiä sinne!
Niin tuttua, niin tuttua.
Vaikka saankin olla töissä, vaihtelevan pituisin sopimuksin tosin, niin silti ei riitä rahaa muuhun kuin välttämättömimpään.
Olisi joskus todella ihanaa ostaa ihan sitä, mitä tekee mieli.
Mutta ei, niin ei.
Ja todella, miten se kaikki paska aina kasaantuukin samaan kasaan. Saisi mennä vähän laajemmalle alalle.
Jaksaisi ehkä paremmin.
Kun on vuosia rakentanut vahvaa suojamuuria ympärilleen, pelkää sen murtuvan ihan milloin vain ja mistä vain.
Miksi on pakko jaksaa...
Siitä huolimatta, voimia sinulle!
-SatuSanna
Kiitos teille kummallekin! On hyvä kuulla, että on muitakin samassa tilanteessa, vaikka tämän tietäminen ei ketään auta.
Kävin eilen jälleen kerran keskustelun itseni kanssa, jaksanko elää. Tyttöjen tähden on jaksettava. Haluan nähdä millaiseksi heidän elämänsä muodostuu. Siunatut lapset, joiden vuoksi jaksan tätä.
Näitä on puitu, enemmän kuin yhdesti. Mutta autosta en luovu!
Hei!
Yksi asia millä voi lohduttautua on se, että sinulla on aikaa ja vapaus päättää omasta ajastasi. Se on nimittäin niin, että työelämä imee ihmiset usein niin loppuun, ettei siitä tallentavasta digiboxista jaksa nauttia. Ostettiin pari viikkoa sitten yksi dvd-leffa, mutta olen ollut joka ilta niin väsynyt tai kiireinen, ettei olla sitä jaksettu katsoa. En jaksa lähteä kauppoihin pyörimään, vaikka rahaa joskus olisikin. Me opettajat odotetaan nyt kieli pitkällä joululomaa, että saisi edes hetken hengähdystauon ja muutakin miettimistä kuin työasiat.
Mukavaa joulunodotusta ja tsemppiä. Raha ei sittenkään ole ykkösasia.
t Johanna
Johanna. Olet aivan oikeassa. Tiedän itsekin entisenä opettajana työn raskauden. Paljon täytyy tapahtua että mut saisi luopumaan tästä vapaudesta.
Kuulostaa varmasti toooosi tylsälle ja kylmälle, mutta sanon kuitenkin: itse olen ollut nelisen vuotta työttömänä ja kärsin tästä tilanteesta valtavasti. Näinä neljänä vuotena mulla on ollut kolme vuokratyöpaikkaa, joiden mukaisesti saan nyt ansiosidonnaista päivärahaa. Mieheni on hyvätuloinen, joten taloudellisia ongelmia ei ole. Saisin ostella vaatteita, matkustaa jne., mutta! Minua ei huvita mikään tällä hetkellä! Kadehdin ihmisiä, joilla on työpaikka, johon mennä aamuisin. Ihmisillä on lomia, työkavereita, tilipäiviä, pikkujouluja, kaikkea sitä, mistä minä olen jäänyt paitsi.
Olen alkanut oireilla myös fyysisesti. Joskus tulee tunne, että haluan muuttaa yksin asumaan, saisi olla ja potea pahaaoloa ilman arkivelvollisuuksia.
Välillä tuntuu, etten jaksa edes aviomiehen ja kahden lapsenkaan takia. Tunnen itseni tosi tarpeettomaksi ihmiseksi.
Anonyymi. On vähän kornia sanoa näin, mutta ymmärrän tarpeettomuuden tunteesi. Se on tuttu tunne minullekin.
Niina,
Tarpeettomuuden tunne ei häviä yhtään, vaikka mies jankuttaa päivittäin, miten tarpeellinen olen kotona. Ja mitä pitempään työttömyyttä riittää, sitä vaikeammaksi elämäni käy.
Tänä aamuna mittarin näyttäessä -20 astetta selittelin itselleni, miten ihanaa on saada jäädä kotiin. Ei auttanut sekään.
"Ryhdistäydy", "ota itseäsi niskasta kiinni", "hanki vapaaehtoistyötä", "lähde opiskelemaan".
En minä noita tarvitse. Haluan olla vaan "normaali". Tavallinen työssä käyvä nainen.
Hyvää Joulun odotusta Sinulle,
Annika, se anonyymi
Lähetä kommentti