Olin välillä elossa. Viikon. Siitä saakka on mennyt alamäkeä enkä ole jaksanut kirjoittaa tänne enkä minnekään muuallekaan. En ole lukenut blogiystävieni kirjoituksia.
Tämä saatanan sairaus!!!! Lääkkeet eivät auta. Olin maanantaina tutulla psykiatrilla, jolla olen käynyt viimeiset 10 vuotta. Hän ei tajunnut ollenkaan, missä menen. Saimme kuitenkin sovittua lääkevähennyksestä, koska en halua syödä tällaista lääkemäärää, kun siitä ei ole hyötyä. Deprakine lopetetaan (hitaasti). Olen ihmetellyt, mitä hyötyä on masennuslääkkeestä ja siitä että syö mielialaa tasaavaa lääkettä, joka mun maalaisjärkeni mukaan vie tehon masennuslääkkeestä. Nyt tasaavaksi jää vain seroquel. Olen miettinyt, että keväällä jätän kaikki lääkkeet ja katson, mitä tapahtuu. Millainen ihminen olen ilman lääkitystä? Jos alkaa mennä huonommin, saahan noita lääkkeitä sitten taas syödä.
Laskin että viimeisen vuoden aikana, mulla on ollut hyvää aikaa vain kolme kuukautta. Ei tällainen ole ihmisen elämää. Elämässä ei ole minkäänlaista laatua, kun nykyisin päivät menee selviämiseen. Katson tv:stä kaikenlaisia tyhmiä ohjelmia ja pelaan tietokoneella mahjongia, koska en jaksa tehdä muuta. Tytöt ovat toistaiseksi kotona, koska haluan olla heidän kanssaan. Ei se mitään laatuaikaa heidän kanssaan ole, mutta saan kuitenkin tavata heitä. Kaupassakäynti ja ruuanlaitto käyvät työstä, jotka mieluiten jättäisin väliin. Olen hautautunut tänne kotiin, koska en jaksa tehdä mitään. BDI-kyselyssä sain joku päivä 35 pistettä eli vakava masennus on päällä.
Tämän kirjoittaminen verotti aika tavalla voimia, mutta halusin sen tehdä, koska ajattelin teitä, jotka luette blogiani ja olette ehkä ihmetelleet, miksi en kirjoita mitään. Siksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
5 kommenttia:
Hei, meni tuo eka kommentti väärään lootaan, mutta löytyyhän se sieltäkin!Mukava kun sulla on tytöt vielä kotona kaverina, mutta kyllä se on sitten paras puoli kun ei tarvi laitella ruokia muutakuin itselleen!Ainakin minulle.
Muista Niina -elämä kantaa.
Odotan jo aikaa jolloin saan olla yksin. Onhan siinä omat hyvät ja huonot puolensa. Tällä hetkellä näen enemmän niitä hyviä puolia. Kahden vuoden päästä vapaus koittaa. Kaipa tähän odotukseeni vaikuttaa se, että olen elänyt yksinhuoltajan elämää 13 vuotta.
ota rauhassa vain. olet ajatuksissani ja toivon sinulle parempia aikoja :)
Voi sua !
Jos yhtään lohduttaa, niin ihan on kuin minun elämästäni kertoisit.
Mää oon tyytyväinen kun Poitsu asuu vielä kotona. Mulla on edes joku syy tehdä ruokaa yms. Sitten kun Poitsu muuttaa pois kotoa, niin eihän mun tarvitse tehdä itselleni ruokaa ollenkaan. Elän kahvilla ja voileivällä. Niin ja tarvitseeko mua sitten enää kukaan ?
Tää on saatanan sairaus, siitä oon ihan samaa mieltä.
Hengittää, mutta muuten ei sitten olekaan elossa. Tää on vaan olemassaoloa, ei elämistä.
Kyllä ne lapset meitä tarvii ja paljonkin, vaikk ovat muuttaneet pois kotoa. Sehän se luojan ihanuus onkin -lapset! Mitä muuta varten jaksaisi kun ei oo sitä ukkoakaan!
Lapset tarvii äitiä aina!Se asia muuttuu ihanaksi rikkaudeksi sitten kun on päässyt ikävästä.
Lähetä kommentti