Hieman on äidillä haikea olo, kun kuopus lopetti koulun. Muistan kun hän vasta aloitti sen, minulla on siitä hauska kuvakin.
Salli muutti kuun alussa isänsä luo lukemaan, koska saa olla siellä päivät rauhassa. (Minä siis häiritsen liikaa hänen lukurauhaansa ja kyselen typeriä.) Vuosi sitten Saara muutti omilleen. Nyt minulla on odottamani elämänvaihe, jolloin saan olla ihan itsekseni. Niinkuin etukäteen arvelin, Sallin poismuutto toi mukanaan surun ja haikeuden. Opettelen tätä uutta elämääni. Luulen että todellisuus kolahtaa täysillä sitten, kun muutan uuteen kotiin, joka on vain minua varten. Ajatus tuntuu kiehtovalta ja pelottavalta.
Tekstit
2 kommenttia:
Näin se elämä menee..lapset muuttavat pois kotoa ja e meistä äideistä surulliselta. Vaikka eihän asiassa mitään surullista ole, päinvastoin Ihanaa kun löytävät oman paikkansa ja olemassa edelleen ovat. Kyllä siihen tottuu...
Helppoa se ei todellakaan ole.
Mukavaa viikonloppua!
kiitos Krisse.
Lähetä kommentti