Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppiminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. tammikuuta 2010

itsensä viihdyttämisestä

Postissa tuli tänään pari vuotta havittelemani rouva Vilijonkka-kengät (nimi on keksimäni). Nyt hinta oli tippunut kukkarolleni sopivaksi. Ihanan pehmeät jalassa.


Tänään olen miettinyt itseni viihdyttämistä. Sitähän tämä on, eläkkeellä olo. Yritän keksiä kaikenlaista tekemistä, jotta saisin aikani kulumaan suhteellisen mielekkäästi enkä täysin mökkiytyisi. Samalla toivon tapaavani mielenkiintoisia ihmisiä. (hah) Harvassa ovat 10 vuoden aikana löytämäni mielenkiintoiset ihmiset. Kaikenlaisia tuttavia kyllä on.


Tämä syrjässä olo on pakottanut viihtymään itsensä kanssa. Onneksi olen oppinut. En pelkää yksinoloa. Harvemmin tunnen itseni yksinäiseksi. Jos kärsisin yksinäisyydestä, elämäni olisi aika helvettiä.


Toivon erään unelmani toteutuvan. Itsensä viihdyttämistä sekin. Yksi olennainen osa unelmaa on kyky tulla toimeen itsensä kanssa ja olla yksin. Luulen että minulla on sellaisia taitoja.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

ovi


Tänään unen ja valveen rajamailla tuli mieleen uusia, iloisia asioita. Onneksi!

On kuin elämä olisi käytävä, jossa on erilaisia ovia, joita avaat ja suljet. Ovien kautta aukeaa uusia huoneita ja uusia käytäviä.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

runo

ujosti, nöyrästi...


Minä näin
uuden
pehmeän
leveän sängyn, jossa oli purppuraiset kustavilaiset päädyt.
Minä näin
verhotangot, joissa vanhat verhoni näyttivät uusilta.
Minä näin
vasta valkeiksi maalatut olohuoneen seinät ja katon.
Minä näin
violetin eteisen
sammaleenvihreät ovenpielet.
Minä näin
uutuuttaan kiiltävän kylpyhuoneen.
Minä näin
peileillä päällystetyn eteisen kaapiston.
Minä näin
itseni lukemassa lehteä tuliterän keittiön
pöydän ääressä.

Minun uudessa kodissani.

Minä opettelen elämää kodissani
vanhassa narisevassa sängyssäni
remonttia kaipaavassa kylpyhuoneessani.
Kodissani
jonka ovenpielet ovat kolhiintuneet lasten leikeissä
jonka huoneiden tyhjät seinät ovat sinitarran laikuttamat
jonka kaapeissa viruvat unohdetut tavarat.

Minä maalaan ovenpielet
tapetoin seinät
pesen kaapit.

Minä luen lehteä omassa keittiössäni.

Kuuntelen menneen kuiskauksia nurkissa.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

lyyrinen viikonloppu

Opiskelin perjantain ja lauantain aikana 10 tuntia lyriikkaa. Aihe ei kiinnostanut etukäteen millään tavalla. En ole koskaan ollut varsinainen runojen ystävä - jotain olen joskus lukenut. Pitkin hampin menin oppimaan. Hyvä että menin. Opettajamme oli perehtynyt myös opettamiseen, ei vain lyriikkaan. Hän sai jopa minut innostumaan. Lauantaina saunassa alkoi tulla runoa. Hyvä että tuli, koska viikon aikana pitää kirjoittaa neljä runoa, joita sitten yhdessä ruoditaan ensi viikonlopun istunnossa. Opettajamme osasi myös luoda turvallisen ilmapiirin ja jokainen luki tunneilla kirjoitettuja tuotoksiaan.

Tuskin minusta silti runoilijaa tulee.