sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

sunnuntaipörinää



Että mä inhoan ruohonleikkurin pörinää - varsinkin sunnuntaisin!

Mielessäni on pyörinyt erään nekrologin otsikko, jonka näin viime viikolla Hesarissa. Kirjoitus oli otsikoitu papinrouva xxx. Hänen aikansa ihmisille tittelit olivat tärkeitä, varmaan joillekin nykyisinkin. Itse en haluaisi tulla muistetuksi miehen ammatin kautta. No, eipä ole miestä eikä titteliäkään, tuskin kukaan edes kirjoittaa nekrologia, kun sellaisen aika joskus koittaa. Ehkä joku nykyäänkin tykkää olla esim. kirjastotoimenjohtajan rouva.

Heitän haasteen, johon idean sain Annen blogista. Uskon että meitä sinkkunaisia on täällä blogimaailmassa lukuisia. Jos sulla ei ole juhannukseksi ohjelmaa, lähde meille Poriin. Meiltä löytyy petipaikkoja. Tutustutaan toisiimme ja vietetään aikaa yhdessä. Sulla on muutama päivä aikaa miettiä asiaa. Vastaa osoitteeseen nbra@suomi24.fi. Jään jännityksellä odottamaan saanko juhannusseuraa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi...
Lähtisin heti, jos omistaisin auton ja ajokortin.
Tuo julkisilla kulkeminen on niin turkasen kallista ja tässä kohtaa elämää rahat on kortilla (heh, ei pankkikortilla).
-SatuSanna

Niina kirjoitti...

No voi! Ymmärrettävää.

Aija kirjoitti...

Heh Niina, löysin tekstistä inside-läpän ;) Ja repesin nauruun.

Suosittelen kaikille lämpimästi juhannusta Niinan luona!!

Palaga kirjoitti...

Jospa olisit lähempänä, niin tulisin oitis. Kulkuyhteydetä sinne halki Suomen ovat onnettomat.

Toivottavasti saat seuraa!