torstai 6. elokuuta 2009

savua korvista

Olen niin vihainen!

Naapurin koiranvihaajamies on muutaman päivän parturoinut pihaansa. Ensin lähti pensasaita juuriaan myöten, sitten kukkapenkki ja vuorimänty. Ihmettelin hommaa. Koska en puhu miehelle mitään, kysyin rouvalta hänet nähdessäni, mitä teidän pihalle tapahtuu. Hän sanoi miehen poistavan pihasta kaiken, kun he eivät kerkeä hoitamaan mitään. Ymmärrän jos ei viitsi kuopia kukkapenkkejä, mutta pitikö pihan ainoa puska hävittää. Kuulin kun mies selitti jollekin, että tähän pihaan ei tule enää puskia.

No, tänä aamuna menin hakemaan lehteä ja pihalla oli tämmöinen näky.


Meillä on pieni kaistale yhteistä etupihaa. Oli perkele sitten omalta puoleltaan mennyt katkaisemaan parimetrisen sireenin. Se parturoitiin jossain vaiheessa ja on kasvanut tosi hitaasti. Tänä kesänä se kukki ihanasti. Heidän ovensa toisella puolella kasvoi rodo, senkin oli katkonut. Se ei siitä enää toivu. Mua kiukuttaa tämä sireeni aivan suunnattomasti. Laittakoon omalle pihalleen vaikka asfaltin, mutta ihan kaikkeen ei saa koskea. Luulen että sitä ottaa päähän katsella mun pihan kukkia, pensaita ja puita.


Onneksi saan omassa pihassani tehdä mitä haluan. Keinun ympärillä on vadelma-aita suojana. Olen poiminut siitä noin 9 litraa vadelmia. Raskin jopa tehdä piirakkaa.

Kunpa voisinkin ostaa jostain punaisen tuvan ja muuttaa kauas typerästä koiranvihaajamiehestä.


4 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Onpa tosiaan ankea näky. Miten joku voikin tuolla tavalla purkaa pahaa oloaan kauniisiin kasveihin.

Elegia kirjoitti...

Taitaa olla naapurilla vähän sellainen asenne, että kiusa se on pienikin kiusa. En aina oikein jaksa ymmärtää tuollaista lapsellista käytöstä. Noh, jotkut ihmiset kai ovat perusluonteeltaan pahantahtoisia.

Hallatar kirjoitti...

Voi...

Jos ei pidä kasveista niin miksi sitten asuu okt:ssa...?

Ymmärrän sinua. Kasviparat...

Niina kirjoitti...

Kolme vuotta olen seinän läpi kuullut naapurien elämää enkä ollenkaan tykkää.

Una. Asu rivitalossa.