lauantai 13. maaliskuuta 2010

hämmästyttää, kummastuttaa

Tällainen löytyi kirpputorilta. Ajattelin selviäväni pelkällä hiomisella, mutta kansi ja sivut vaativat järeämpää otetta. Maalaan tämän valkoiseksi ja siitä tulee kukkapöytä makuuhuoneeseen.

Olen ihmetellyt kovasti erästä asiaa. Jos jollakulla on siitä joku ajatus, toivon kommenttia. Olen nähnyt pari vuotta unta siitä, että haen asuntoa paikkakunnalta, jonne olen nyt muuttamassa. Tapahtumat unissa ovat vaihdelleet, mutta keskeisin teema on pysynyt samana eli olen miettinyt unissa sopivaa asuntoa. Viimeisimpänä lisänä on se, että olen kysellyt ala-asteelta sijaisuuksia. En ole koskaan ajatellut muuttaa tälle paikkakunnalle ja se että niin nyt tapahtuu, on yllätys minullekin.

4 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Onpa mielenkiintoinen juttu! Jotkut hurskaat ystävänäi tietenkin sanoisivat, että johdatustahan se. Psykologikamuni puolestaan voisivat ajatutua pohtimaan, minkähänlaisia, ehkä unohtuneita, alitajuisia mielikuvia sinulla liittyy siihen paikkakuntaan ja minkälaisia toiveita nyt lähdet toteuttamaan.

Minusta oma tulkintasi unien syistä on tärkein ja se, että saat niistä varmuutta ja rohkeutta sittenkin, jos eteen tulee asian kanssa jotain yllättäviä ongelmia.

Niina kirjoitti...

Johdatukseen en usko, mutta noita psykologisia aspekteja olen miettinyt.

joulutar kirjoitti...

Unet ovat hirveän mielenkiintoisia. Minäkin *olen työpaikallani harva se yö, vielä kuuden vuoden jälkeen... Alussa ne työunet olivat melko realistisia, mutta ovat muuttuneet pikkuhiljaa aika absurdeiksi - oon tulkinnut sen niin että olen erkaantunut ja päässyt eroon työn menettämisen aiheuttamasta surusta, vaikkakin tuskallisen hitaasti.
Ihmisen alitajunta käsittelee kai sitten hyvin hissukseen elämässä tapahtuneita, ja tapahtuvia asioita.
Minusta uni on ajattelua, asioiden työstämistä pikkuhiljaa valmiimmaksi omassa mielessään.
Ihmisen mieli on ahkera ;)

Niina, sulle on nyt tapahtunut suuria muutoksia, toivon sulle sydämestäni ONNEA ja KAIKKEA HYVÄÄ UUTEEN KOTIIN!

Anonyymi kirjoitti...

Sinulla tosi mielenkiintoinen blogi.
Minä näen valveilla (valve-uni) asioita joita tulee tapahtumaan ikäänkuin minulle näytettäis "ennakko näytös",
Ensimmäinen oma asuntoni ,ensimmäinen vaki työni ym.
Unen merkitys on niin moninainen siihen liittyy :alitajunta,mielikuvitus,haaveet,todellisuus=UNI,
Unesi:opettaja kuvaa vanhempiasi (tai sitä että sinä olet vanhempi omille lapsillesi) paikkakunnan muuttaminen :sisäinen minäsi enteilee pelkoa ja myöskin uuden alkua.
Talo:on oman itsesi symbooli ,sen mitä teet talossa teet vertauskuvallisesti itellesi.
Unen selvittely määräytyy monesta eri osasta .
Tässäpä minun näkemykseni unestasi.

kirjoitteli:Riisa