äiti

Katselin tässä seuraamani blogit läpi. Hyvin harva oli kommentoinut joulunviettoaan, vielä. Joillakin oli kauniita kuvia joulustaan, lahjoista, ruuista jne.

Valitettavasti poikkean nyt täydellisesti kauniista jouluhyminästä.

Tänä vuonna meille lankesi vuoro ottaa äitini joulun viettoon. Hän tuli jo maanantai-iltana. Mulla oli hiukan taka-ajatuksena, että hän olisi osallistunut joulusiivoon saunan ja ovien osalta, mutta ei. Hän on koko joulun ajan istunut olohuoneessa, josta on suora näköyhteys keittiöön ja jatkuvasti ladellut sieltä neuvojaan. Saunan hän olisi kyllä pessyt - aattona saunomisen jälkeen!!! Saunoa olisi pitänyt aattona illalla, koska hän pesee tukkansa silloin. Me kolme muuta olemme tottuneet käymään aamulla suihkussa ja pesemään hiuksemme silloin. En antanut hänen pestä saunaa tuolloin.

Suurimman osan ajasta mulla on ollut hirvittävä v i t u t u s. En ole viitsinyt sanoa hänelle takaisin, koska en halua riidellä jouluna. Omista lapsuuden ja nuoruuden jouluista muistan ainaiset riidat, joita koko perheellä oli äidin kanssa tai sen, että hän oli aina kuin perseeseen ammuttu karhu. Omissa jouluissani olen tietoisesti pyrkinyt välttämään kiirettä ja stressiä, joka purkautuu perheenjäseniin. Meillä on omat leppoisat jouluperinteemme. En halunnut pilata tyttöjen joulua sanomalla äidille takaisin, koska siitä tulisi riita.

Äitini on ihminen, joka ei koskaan ole väärässä ja joka tietää kaikki asiat muita paremmin. Sen lisäksi hänellä on paljon pakkotoimintoja, joita hän haluaisi muidenkin toteuttavan. Voitte kuvitella millaista on olla muutama päivä sellaisen ihmisen kanssa.

Tässä pari pahinta kommenttia, mitä hän sanoi:
- Saara tuli tiistaina kotiin mukanaan kilon konvehtirasia, jonka hän oli saanut työnantajaltaan. Äiti siihen jotenkin näin: Kamalaa kun on iso määrä suklaata, ei ole ollenkaan hyvä syödä tuollaista määrää suklaata. Tänään hän lisäsi vielä, että jos työnantaja olisi ajatellut, samalla rahalla olisi saanut vaikka hopealusikan. (Saaran työnantajina on kaksi kolmekymppistä poikamiestä ja heillä on 8 nuorta naista työssä. Harva työnantaja edes muistaa nuoria joululahjalla.)
- Levittelin eilen lahjoja kuusen alle, Saara ainakin oli paikalla. Kun äiti näki lahjat, hän sanoi kirjaimellisesti, että onpa latettu kamalasti rahaa lahjoihin. Meillä ei saisi olla edes lahjoja! Voi vittu! Tytöillä ei ollut montaa pakettia, suurin osa niistä oli heidän isältään. Osaa tyttöjen lahjoista piti vielä arvostella!
- Ja monia, monia, monia kommentteja, joita en viitsi tähän kirjoittaa.

Olen ollut niin kiukkuinen, että mun on pakko ollut syödä Opamoxia, että kestän. Välillä kiukku on mennyt ahdistukseksi, kun en voi purkaa sitä. Ystäväni, jonka kanssa olen välillä purkanut oloani, kysyi aivan oikein, että onko joulurauha niin tärkeä asia, että olen valmis uhraamaan oman hyvän oloni. Tyttöjen takia on.

Kaiken tämän koettuani, äitini ei enää saa tulla meille yökylään, enkä enää halua häntä jouluksi meille. Ehkä tämä piti kokea, että voin tehdä tällaisen päätöksen. Yleensä muutenkaan en ole paljon hänen kanssaan tekemisissä, vaikka hän asuu 50 km:n päässä. Mulle tulee aina paha mieli hänen seurassaan ja tietoisesti välttelen sitä. Tiesin että tähän jouluun liittyy riski, mutta en arvannut että tästä tulisi näin kamala.