köyhä

Olin eilen hautajaisissa. Vainaja oli kuollut jo 1½ vuotta sitten, mutta oli löydetty vasta muutama viikko ennen hautajaisia.

Muutamat ihmiset kyselivät mitä kuuluu. Totesin ettei mitään. En kertonut sen enempää.

Kotiin ajellessa oli surullinen olo, ei kuolleen eikä heidän omaistensa vuoksi vaan itseni. Mulle tuli niin voimakkaasti sellainen olo, että "minä ja minun mitätön, pieni elämäni". Syksy on mennyt sairastamiseen, vasta menneen viikon aikana olen jaksanut touhuta jotain. On tuntunut jouluiselta.

Tiedän etten saisi verrata itseäni muihin, mutta joissain tilanteissa tulee esiin, kuinka elämä on eri ihmisiä kohdellut. Näissä tilanteissa tunnen alemmuutta. Olisin halunnut kaikenlaista, mutta sairaus tuli esteeksi, jopa niin suureksi, että välillä koko elämä on sairastamista. Miksi minä?

Tammikuussa Salli täyttää 17 vuotta. Multa menee lapsilisä, joka on mulle iso raha. Meistä tulee virallisesti köyhiä. (Jostain luin mitkä nämä rajat ovat.) Taloudellisesti selviytyminen painaa mua. Tämän jälkeen ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen. Enää en pysty säästämään, kun kaikki rahat menevät asumiseen, laskuihin ja ruokaan. Onneksi lasten isä kustantaa monia asioita heille. Itse en esim. pystyisi ostamaan koulukirjoja tai bussilippuja. Itse kuljen samoissa vanhoissa vaatteissa, on vain yhdet ehjät housut ja yksi takki, joka menee päälle. (Veronpalautukset menivät uusiin, pieniin vaatteisiin. Hölmöä.) Paljon saa kuitenkin vielä tapahtua, että suostun leipäjonoon menemään. Jos olisin töissä, tienaisin 3500 €:a/kk...

Tuntuu että kaikki tämä lyö mua kuin halolla päähän. En tahdon jaksaa tätä elämää ja kuitenkin on pakko jaksaa.