Vauhdikas päivä - välillä.
Nukuttuani vihdoinkin riittävästi jaksoin siivota keittiön kaaoksen ja nyt tiskipöytä näyttää mukavan siistiltä. Molemmat lehdetkin sain luettua heti aamulla.
Hyvissä ajoin puoli kahden maissa kävin terkkarilla hakemassa jäykkäkouristusrokotuksen. Mistään tiedostoista ei käynyt ilmi, onko rokotus voimassa vai ei. Laatikkojeni kätköistä en löytänyt rokotustodistusta, joka kyllä on tallessa. (Olen ihminen, jonka huusholli on päällisin puolin siisti, mutta kaapit ja laatikot ovat sikin sokin.) Ainakin rokotuksesta on niin kauan aikaa, että neuvolassa ei tunnettu tietokoneita, muistelen että 10 vuotta. Samalla terkka jäädytti sormessa olevan pienen syylän.
Sieltä huristelin autolla korjaamolle, jonne jätin sen öljynvaihtoon. Korjaamolta kävelin kaupunkiin, jossa kävin kahvilla ja muutamassa kaupassa lähinnä pällistelemässä. Varsinainen kohde oli parturi. Mulla on menossa hiusten kasvatusprojekti, joka on aivan alkuvaiheessa. Enää ei tukkaa saa leikata päälaelta. Ehkäpä ensi kesänä mulla on polkkatukka. Jos hiukset menevät edelleen kovin kiharalle, voi olla että luovun projektista.
Öljyt oli vaihdettu parturireissun aikana. Joku pönttö oli talvella tölmässyt auton oveen ja siitä on muistona melkoiset lommot. En korjauta niitä, koska maalipinta on ehyt ja auto puolestaan on 20 vuotta vanha. Huomasin vain tölmäsystä tulleen myös pienen maalivaurion alalaitaan, joka tietenkin oli jo alkanut ruostua. Sille pitäisi tehdä jotain.
Kaupan kautta kotiin. Veljeni vaimonsa kanssa tuli yllätysvisiitille, mikä oli oikein kivaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Hei!
Minkärotuinen tuo sinun koirasi on? Aivan ihq ja meillä on koko perheellä aikamoinen koirakuume, kun ollaan hoidettu viikko naapurin koiraa.
Tilda on borderterrieri. Netistä löydät tietoa rodusta.
Minä kasvattelin viime kesänä nirhittyjä hiuksiani, nyt on taas vanha tuttu polkka!
Yllätysvieraat ovat usein mukava ylläri. =)
Ihanaa, nyt sä oot taas blogilistalla!
Lähetä kommentti