Meillä ei ollut munkkeja, kun Salli vastasi kysymykseeni niiden paistamisesta yäk. Olisin voinut tehdä ilman tuota yäkkiä. Simaa en ole tehnyt vuosiin. Likat eivät ole halunneet ja mitä sitä aikuinen ihminen turhaan juo sokerista juomaa. Palloja ja serpentiiniäkään ei ole ollut vuosiin, nyt en edes muistanut moisia.
Yritin eilen kovasti saada vapputunnelmaa aikaan. Kävin heti aamulla kaupassa välttääkseni ruuhkan. Yhdeltä suunnistin vapaaehtoistoiminnankeskus Liisaan, jossa oli ohjelmallista vappua. Sain sentään lasin simaa ja kaksi mautonta munkkia. Ohjelmassa oli keväisiä lauluja ja Reinon runonlausuntaa. 20 min jälkeen totesin, että taidanpa lähteä kotiin. Matkalla keksin poiketa Alkossa hakemassa Henry Newtonin siideriä, jota aloin nautiskella kotiin tultuani. (Varoitus: sisältää 8,4% alkoholia ja menee päähän kuin häkä.) Roikuin puolihumalaisena netissä ja välillä tein hapankaalipiirakan. Toiveikkaana suunnittelin meneväni illalla kapungille paariin. Alkuillasta tuli T lenkille ja saunaan. Kaksi paksua keski-ikäistä täti-ihmistä... Kuten jo etukäteen ounastelin, en jaksanut lähteä paariin, vaan vedin saunan jälkeen yöpaidan päälle ja tyydyin juomaan olutta kotona. Kaiken kaikkiaan varsin tyypillinen vappuaatto.
Vappupäiväkin on ollut tyypillinen: koiran kanssa ulkoilua, lehden lukua sekä yleistä velttoilua. Hyvä että tämäkin turha juhla on ohi!
Valoista kevättä kaikille! Nyt tämä tyttö menee saunaan.
perjantai 1. toukokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Sullahan meni Vappu vähän sitten kuin minullakin.
Joskaan en omista koiraa, niin ulos ei tullut lähdettyä. =)
Niin... Ja eilen kävin ostoksilla.
-SatuSanna
Sellaista elämää...
Lähetä kommentti