polkuja

Tavallinen, tylsä sunnuntai. Roikkumista kotona, pääasiassa koneen äärellä. Olen kirjoittanut kaksi erilaista versiota teemasta mieleenpainuva matka. En ole tyytyväinen kumpaankaan.

Brim pohdiskelee blogissaan elämän polkua. Minä olen viimeisen kymmenen vuoden aikana kokeillut monia erilaisia asioita ja ajatellut milloin mistäkin, että tätä teen tulevaisuudessa. Kummasti kaikki ovat jääneet. Jäljellä on edelleen tosiasia, että olen eläkkeellä. Välillä näen sen positiivisena mahdollisuutena ja välillä koen olevani syrjäytynyt. Onneksi olen täältä blogimaailmasta löytänyt kohtalontovereita.

Usein syrjäytymisen tunteet tulevat esiin pimeään vuodenaikaan. Elämä tuntuu kutistuvan kotiin. Silloin haaveilen asumisesta keskustan kerrostalossa. Kuvittelen elämän olevan helpompaa ja iloisempaa, kun kaikki huvitukset ja harrastukset olisivat kävelymatkan päässä. Keväisin iloitsen pienestä pihastani ja kauhistelen kerrostaloasujien rajoittunutta elämää. On kiva tepastella pitkin pihaa ja seurata kasvua kukkapenkeissä. Viiden kilometrin pyörämatka kaupunkiin taittuu yhdessä sujauksessa.

Nykyään ajattelen polkuni olevan järjestötoiminnassa, mielenterveystyössä. Tiedossa on toukokuun lopulla neljän päivän kurssi hallitustyöskentelystä. Kesäkuun toisena päivänä on MTKL:n valtakunnallisen naistyöryhmän kokous Jyväskylässä. Kaikki tämä tuntuu tärkeältä ja järkevältä, siltä mitä elämässäni haluan tällä hetkellä.

Ehkä kuitenkin tärkeintä on matka, oli polku millainen tahansa.