keskiviikko 25. marraskuuta 2009

runo

ujosti, nöyrästi...


Minä näin
uuden
pehmeän
leveän sängyn, jossa oli purppuraiset kustavilaiset päädyt.
Minä näin
verhotangot, joissa vanhat verhoni näyttivät uusilta.
Minä näin
vasta valkeiksi maalatut olohuoneen seinät ja katon.
Minä näin
violetin eteisen
sammaleenvihreät ovenpielet.
Minä näin
uutuuttaan kiiltävän kylpyhuoneen.
Minä näin
peileillä päällystetyn eteisen kaapiston.
Minä näin
itseni lukemassa lehteä tuliterän keittiön
pöydän ääressä.

Minun uudessa kodissani.

Minä opettelen elämää kodissani
vanhassa narisevassa sängyssäni
remonttia kaipaavassa kylpyhuoneessani.
Kodissani
jonka ovenpielet ovat kolhiintuneet lasten leikeissä
jonka huoneiden tyhjät seinät ovat sinitarran laikuttamat
jonka kaapeissa viruvat unohdetut tavarat.

Minä maalaan ovenpielet
tapetoin seinät
pesen kaapit.

Minä luen lehteä omassa keittiössäni.

Kuuntelen menneen kuiskauksia nurkissa.

3 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Voi, miten kaunis loppu runossa :)

Arjaanneli kirjoitti...

Suotta ujona, lämmintä tuo hohkasi!
Kotoista!

Niina kirjoitti...

Kiitos palautteesta. :)))