torstai 24. syyskuuta 2009

laiskat vanhemmat?

En sitten käynyt Picasso-näyttelyssä. Kokous venyi niin pitkään, etten kerennyt. Tai siis venyi ja venyi. Pj. oli ajatellut käyttää siihen reilusti aikaa. Ihan tarpeellistakin se oli. Päässäni pyöri vain, että kokous tuskin kestää kahta kauempaa ja sitten pääsen näyttelyyn. Mielestäni kaikki sujui liian hitaasti, kunnes kello oli kaksi ja tajusin etten pääse mihinkään. Sen jälkeen saatoin rauhassa keskittyä asiaan. Seuraavalla kerralla tiedän tämän. Hiukan jäi vaivaamaan, pitäisikö mennä Helsinkiin pelkästään näyttelyn tähden.

Hesarissa oli uutinen siitä, että Espoo ja Vantaa painostavat vanhempia hoitamaan lapsiaan kotona. Paperiversiossa 2-vuotiaan ja vauvan äiti kertoi laittaneensa vanhemman hoitoon, että lapsella olisi enemmän sosiaalisia kontakteja kuin äiti ja vauva. Tällaiset kommentit saavat minut näkemään punaista. Mikä ihme nykyäitejä riivaa? Kaksivuotias on niin pieni, että hänelle riittävät äiti ja vauva kotona, ei hän kaipaa sen kummempia kontakteja. Taitaa äideille olla helpompaa työntää vanhempi päivähoitoon, että saa olla vauvan kanssa rauhassa kotona. Ei tarvitse ulkoilla vanhemman kanssa, laittaa päiväunille jne. Tätä selitellään silläkin, että näin vauva ja äiti voivat rauhassa tutustua toisiinsa. gggrrr.

Salli syntyi, kun Saara oli vuosi ja 11 kk. Ei olisi tullut mieleenikään laittaa häntä hoitoon, tosin se ei silloin ollut mahdollistakaan. Olihan kahden pienen lapsen kanssa taitelemista ja se oli rasittavaa, mutta siitä selvittiin. Itselleni oli tärkeää saada olla lasten kanssa rauhassa kotona. Minusta on tärkeää, että sisarukset saavat tutustua toisiinsa ja vanhempi lapsi oppii, että tuo on tuossa vastedes. Ajattelen että jos vanhempi lapsi työnnetään vauvan tullessa muualle hoitoon, hän voi kokea melkoisia syrjäyttämisen tunteita.

Toinen asia mitä ihmettelen, on se että nykyäidit ja -isät vievät vauvansa isovanhemmille hoitoon, että pääsevät itse esim. matkoille tai saavat vapaan viikonlopun. Vauvan kehityksen kannalta on tärkeää, että hänelle muodostuu turvallinen suhde vanhempiinsa. Alle vuoden ikäisen lapsen paikka on omien vanhempiensa luona, ei mummulassa. Sinne ehtii myöhemminkin. Olen sitä mieltä että nykyvanhempien on vaikea siirtää omia tarpeitaan tuonnemmaksi pienten lasten vuoksi. Ei osata tai haluta ajatella, että kun lapset ovat pieniä, heihin joutuu sitoutumaan tavalla, joka on jokaiselle vanhemmalle uusi. Muutamaksi vuodeksi on unohdettava itsensä ja elettävä lasten ehdoilla. Mieluummin kauemminkin.

4 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Onpa virkistävää kuulla tuollainen ajatus ihmiseltä, jolla on omakohtaista kokemusta lasten kanssa elämisestä. Olen täsmälleen samaa mieltä, mutta olen ollut huomaavinani, että lapsettoman naisen ei sovi näitä asioita kommentoida ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Omakohtaisesti voin kertoa, että juniorini oli päiväkodissa puolipäiväisesti, vaikka olin itse työttömänä kotona.
Syystä, että asumme alueella, missä ei asu ainuttakaan lapsiperhettä.
Jo neuvolassakin suosittelivat lapsen (tuolloin 4v) kehityksen kannalta päiväkotia.
Enkä ole päivääkään katunut, että lapseni sai olla muiden lasten kanssa kontaktissa, eikä vaan viettää aikaansa työttömän äitinsä kanssa.
Poika sai huomattavasti paremmin virikkeitä hoidossa kuin kotona.
Samalla myös sosiaaliset taidot kehittyivät.
Ja se myös näkyy nuoren miehen elämässä edelleen. Haluaa olla avuksi muille, osaa kohdata ihmisen kuin ihmisen ja tahtoo edelleen töihin ensihoitajaksi ambulanssiin.
-SatuSanna

Niina kirjoitti...

Millan. Uskon että lapsettomalla ei saa olla lapsista mielipiteitä.

SatuSanna. 4-vuotias on jo eri asia kuin 2-vuotias. Nuo syyt ovat myös sangen järkeenkäypiä. Omat lapsenikin ovat olleet päivähoidossa, vaikka itse olen ollut kotona. Katsoin että lapsille on parempi olla hoidossa kuin kotona masentuneen äidin kanssa. En olisi silloin jaksanut itse hoitaa lapsiani kokopäiväisesti. Myöskään meidän naapurustossa ei ollut tuolloin muita lapsia.

Aija kirjoitti...

Neljän lapsen äitinä, kymmenen vuoden kotiäitikokemuksella totean myös, että kyllä niiden isompien kanssa pärjää, vaikka onkin pieni vauva. Elämää se vain on, että jokainen lapsista joutuu jakamaan vanhempien huomiota. Erityistilanteet ovat sitten asia erikseen.