tiistai 24. helmikuuta 2009

haluan kurssille ja lomalle

Aamulla klo 10 aurinko paistoi kauniisti, pakkasta oli pari astetta eikä tuullut. (Nyt tuulee.) Olin Tildan kanssa tunnin lenkillä, samalla vein pari hakemusta postitettavaksi. Alan selvästikin saada kiinni liikunnan ilosta. Ekaa kertaa tänään oli tosi hyvä olo lenkin jälkeen. Hyvä olo on jatkunut koko päivän.

Hain MTKL:n vertaistukiryhmän ohjaaja-kurssille, joka on maaliskuun loppupuolella Turun Kakskerrassa. Olisi hienoa päästä kurssille. Vedän Hyviksellä joka kuukauden eka tiistai 2-suuntaisille tarkoitettua tukiryhmää. Aloitin homma "pystymetsästä". Toki mulla on kokemusta ryhmien vetämisestä ja jo ammattini antaa siihen valmiuksia. Olisi ihan kiva jo ryhmänkin kannalta saada uusia ideoita ja keskutella muiden ohjaajien kanssa. Pääsy selviää varmaan aika nopeasti, hakuaika loppuu ensi viikon perjantaina ja kurssikin on pian.

Hain myös "köyhille" naisille tarkoitetulle lomalle, Nasy-yhdityksen kautta. Tämä on Raha-automaattiyhdistyksen tukemia lomia varattomille ihmisille. Hain lomalle, joka olisi elokuussa. Kesäisin mulla on yleensä aika paljon menoja, kun taas syksyllä hiljenee. Sinnekin toivon kovasti pääseväni.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toivon kovasti että pääset kumpaankin! Hyvä kun jaksat olla liikkeessä. Minä oon jumiutunut paikalleni, elämä tuntuu näköalattomalta, en tahdo oikein jaksaa alottaa mitään. Alakulo johtuu paljon myös juuri rahanpuutteesta, pitää niin paljon rajoittaa tekemisiä.

Niina kirjoitti...

Voi harmi!
On totta että vähäiset rahat masentaa. Itsekin joudun rajoittamaan ostamisen lähinnä ruokaan. Katson sitten loppukuusta, mitä on jäljellä.

Palaga kirjoitti...

Toivottavasti sinua onnistaa; päästä kurssille ja lomalle. Ryhmien veto on vastuullista hommaa ja aina tarvitaan lisää tietoa ja virikkeitä. Itsekkin ajattelin joskus, että voisin vetää jotain mtt:n ryhmää, mutta en ole vielä valmis sellaiseen. Toinen mikä on käynyt mielessä on leskiryhmien veto. Eläkeliitto kouluttaa niihin vetäjiä. Kun olin Yhtäkkiä yksin kurssilla, kiinnostuin ruollaisista ryhmistä.

En halua kuitenkaan liian aikaisin sitoutua mihinkään, jos en sitten jaksa. Varsinkin, kun oma sairaus on vielä aktiivinen ja tarvitsen lääkitystä.

Niina kirjoitti...

Kyllä minäkin syön edelleen lääkkeitä. Toisaalta ryhmät tuovat mukavaa vaihtelua.