taas kerran viha

Tänä aamuna oli sama fiilis kuin eilenkin. Ajattelin jo, että tästäkö se nyt alkaa, uusi masennusjakso. Aloin kuitenkin kirjoittaa asioita pois mielestäni. Jälleen kerran törmäsin siihen, kuinka viha itseä kohtaan voi tuoda pahan olon. Kirjoitin ja kirjoitin, sain lankojen päästä kiinni ja kerittyä kerän loppuun saakka. Kun olin kirjoittanut riittävästi, paha olo hävisi. Sitä ei enää ollut.

Jälleen kerran oli kyse asiasta, josta olin itselleni vihainen, kun vihan kohde oikeasti on toinen ihminen. Hän sai mut pahoittamaan mieleni ja minä syytin itseäni siitä, etten ko. tilanteessa pystynyt toimimaan kuin aikuinen ihminen, vaan menin mukaan hänen metkuihinsa ja käyttäydyin kuin lapsi. Itse asiassa hänellä ei ollut mitään oikeutta käyttäytyä sillä tavalla kuin hän teki. Minä hyväksyin taas kerran, että mua kohdeltiin epäkunnioittavasti. Vasta kun sain kaiken kirjoitettua ulos ja kohdistettua vihani häneen, mulle tuli parempi olo. Ei mun tarvitse olla itselleni vihainen siitä, että mua kohdellaan väärin enkä aina silloin osaa käyttäytyä kuin aikuinen vaan alan puolustaa itseäni. Yhtä hyvin tuolta ihmiseltä voisi odottaa toisenlaista käytöstä.

Kun olin tämän keksinyt, lähdin koiran kanssa metsälenkille ihanaan helmikuun talveen. Tänä vuonna olen erityisesti nauttinut siitä, että on talvi, vaikka en olekaan mikään talvi-ihminen. Kunnon vuodenajat erottelevat ajanjaksot oikealla tavalla toisistaan. Odotan jo innolla kevättä, vaikka tiedän että vielä on jäljellä maaliskuu, vasta sen jälkeen tulee kevät. Nautin päivien pitenemisestä, nytkin kello on 17.20 ja ulkona on vielä valoisaa. Olen jo suunnitellut muutostöitä pihamaalla, lisää soraa tiettyihin paikkoihin. Kukkapenkkejä on jo sen verran paljon, että niitä en ala väsämään lisää. Aion nauttia viime syksyn töistä, uusista kukkamaista.

Ruokailun jälkeen luin Karin Fossumin dekkarin Toisenlainen rakkaus loppuun. Sitten yritin nukkua, mutta uni ei kunnolla tullut, joten torkuin tunnin verran.