eläkeläisen iloja

Kun vielä kävin töissä, sunnuntaipäivät olivat kamalia. Jo puolen päivän jälkeen mahanpohjaa alkoi kaivella edessä oleva työrupeama - maanantain tuntien valmistaminen. Muuten niin mukava vapaapäivä kääntyi illansuussa inhottavaksi työillaksi. Arkipäivinä iltatyöt kuuluivat asiaan ja tein ne mukisematta. Työt pilasivat sunnuntait.

Tänään nukuin pitkään, puoli kahteentoista. Naapurin koiranvihaajamiehen vaimolla oli eilen synttäribileet, jotka jatkuivat yöllä kello kahteen saakka. Nukkumaan mentyäni heräilin vähän väliä siihen, että takapihalle purkautui joukko suuriäänisiä ja kännisiä miehiä tupakalle. Taidettiin siellä välillä soittaa musiikkiakin lujaa. Onneksi sentään lopettivat jo kello kaksi! Vaimo oli sen verran fiksu ihminen, että ilmoitti bilehäiriöstä mulle etukäteen. Eipä heiltä yleensä muuta häiriötä kuulu kuin miehen kovaäänistä huutoa ja kiroilua perheelleen. Ja paukuttelua, en tiedä minkä, mutta meillä helisevät ikkunat ja lautaset kaapissa.

Aamiaisella luen yleensä Satakunnan Kansan. Tänään jatkoin perjantain, lauantain ja tämän päivän Hesareilla. Ah autuutta, kun saa istua ja lukea sanomalehtiä kaikessa rauhassa. Jaksoin jopa lähteä koiran kanssa lumisateeseen lenkille. Puolivälissä lenkkiä tuli armoton nälkä, tunsin kuinka verensokeri oli alhaalla ja paikat tärisivät. Tällaista sattuu joskus.

Nykyään osaan nauttia siitä, että huomenna ei ole työpäivää vaan saan järjestää päiväni mielihalujeni mukaan. Tänään jostain syystä muistui mieleen menneisyys.