kiukku on voimaa

Kiitos kaikille uuden vuoden vuoden toivotuksista. Tuntui hyvältä kun muistettiin. Myös minä toivotan parempaa vuotta 2009 kaikille lukijoilleni. Toivon tästä kasvun vuotta meille kaikille. :)

Kiukku on voimaa!

Olen ottanut projektikseni käydä läpi menneisyyttäni kirjoittamalla kaikesta, mikä on mua lapsuudessa ja nuoruudessa satuttanut ja nöyryyttänyt. Käyn läpi tilanteet, muistelen ne ja tunnen kaikki tunteet, joita niihin liittyy. Yllättäen mieleen nousee monenlaisia tapahtumia. Samalla kun mietin niitä kirjoittamalla, saan niihin monenlaista näkökulmaa:
- kiukkuisen lapsen
- nöyryytetyn lapsen
- aikuisen joka tarkastelee asioita vuosien takaa
- ymmärrän itseäni
- käsitän äidin ja isän toimintaa
- en käsitä äidin tekemisiä
- näen kuinka sairas ihminen äitini on aina ollut

Monenlaisia ajatuksia ja tunteita on noussut pinnalle. Uskon vakaasti, että tarkastelemalla näin mennyttä, pääsen siitä vihdoin vapaaksi. (Eriäviä mielipiteitä saa toki esittää.) Ajattelen että sanoittamalla itsessäni olevan lapsen elämää ja tunteita ja antamalla lapselle tilaa itsessäni, saan vihdoin tuntea ne tunteet, joita en uskaltanut aikoinaan tuntea tai ilmaista. Muisti on ihmeellinen asia! Sieltä nousee vääjäämättä kaikenlaista, kun vain uskaltaa kurkistaa sinne. Jatkuvasti uutta.

Olen jostain lukenut, että masennus on itseä päin suunnattua vihaa. Masennus on vienyt mua kohti äärimmäistä vihan ilmaisua - itsemurhaa! Voi perkele! Jos kaikki tämä juontaa menneisyyteen. Voin sanoa, että vihaa on ja paljon. En ole aikaisemmin tajunnutkaan, kuinka paljon sitä on. Terapeuttini on usein sanonut, että mulle vaikeita tunteita ovat viha ja suru. Nyt ymmärrän, että tottakai viha on mulle vaikea ja ahdistava tunne, koska en ole saanut sitä milloinkaan ilmaista. Äiti on tehnyt mitä kummallisempia asioita, joihin ei ole saanut reagoida terveellä tavalla - vihalla - koska hän ei ole sitä kestänyt. Hänen toimissaan ei ole koskaan mitään väärää, hän on kaikessa oikeassa, edelleen. Vihan ilmaisua on aina seurannut rangaistus. Usein se on ollut alistamista tavalla tai toisella. Pienempänä usein fyysistä väkivaltaa, vanhempana henkistä, joka on rokottanut milloin mistäkin mielen paikasta.

Olen muistanut monenlaisia tapahtumia, joissa olen olettanut, että tietynlainen toiminta on normaalia, esim. ystävien kutsuminen kotiin. Yhä uudelleen olen törmännyt äidin kummallisuuksiin, joista on ollut seurauksena riita, pahimmassa tapauksessa kaverin edessä nöyryyttäminen, jolloin olen hädissäni pyytänyt ystäviltäni anteeksi äidin käytöstä. Hän on saattanut jopa huutaa heille.

Uskon, että kohdallani kiukku on voimaa siinä mielessä, että kokemalla uudelleen tämän kaiken, napanuorani äitiin ja lapsuuden kotiin, katkeaa lopullisesti.