Tämän kylmän pakkaspäivän olen viettänyt lukien Jo Nesbön kirjaa Pelastaja. Välillä hyvä, mukaansa tempaava dekkari. Koko päivä sen lukemiseen menee, ei ihan riitäkään, koska olen aloittanut sen iltalukemisena joku päivä sitten.
Blogimaailmassa pyörii tällä hetkellä meemi, jossa kukin kertoo kuusi sattumanvaraista asiaa itsestään. Mietin pitkään, kertoisinko. On hiukan vaikea keksiä mitä sanoisin itsestäni.
1. Olen lauantaifiiliksissä eli tukka likaisena saunaanmenoa odottaen. Saunan jälkeen juon muutaman oluen ja katson telkkaria. Tämä on jo vuosia vanha tapa, joka kuuluu lauantaihin.
2. Viihdyn hyvin omassa kodissani. Luin eilen eräästä lainaamastani sisustusoppaasta, että kunkin oma tyyli muodostuu vuosien kuluessa ja saattaa muuttua ajan Saaran huoneeni itselleni. Teen siitä makuuhuoneen ja nykyisestä makuuhuoneestani tulee työhuone. Odotan innolla pääseväni purkamaan huoneen paneeleja ja irroittamaan vanhoja tapetteja. Uudet tapetitkin ovat valitsematta.
3. Odotan kevättä ja sipulikukkien nousemista. Istutin syksyllä paljon erilaisia sipuleita ympäri kukkapenkkejä. Kuvittelen jo itseni rappusille auringonpaisteeseen istumaan ja ihailemaan jokaista uutta kukkaa.
4. Olen säästänyt rahojani ja mun pitäisi viedä auto jarruremonttiin, jonne kaikki säästöni jälleen kerran menevät. Vanha auto on vihoviimeinen köyhällä yh:lla, mutta eio ole rahaa uuteenkaan. Haluaisin käyttää rahani johonkin kehittävämpään kuin autoon, esim. kirjoihin.
5.Olen vuosien kuluessa oppinut laiskaksi, joka entisen minäni tuntien on hyvä asia. Osaan antaa tiskien olla, siivoaminenkaan ei kutsu. Mieluummin istun koneella tai kirjan kanssa sohvalla.
6. Tykkään olla yksin. En kaipaa lapsiani, kun he ovat pois vaan nautin kodin rauhasta ja omasta ajasta. Saan tehdä mitä haluan eikä tarvitse välittää kenenkään tarpeista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Mukavaa saunailtaa!
Minäkin tein tuon meemin jokin aika sitten. Sen voi tehdä ihan lonkalta ja kirjoittaa ne asiat, joka mieleen sattuvat putkahtamaan.
Tuontapainen lauantai-ilta on minusta paras - oluen sijaan juon tosin pari siideriä tai lonkeroa. Tänään ilta sujui juuri tuon kaavan mukaan. Nyt vähän blogien lukua ja sitten nukkumaan. =)
Lähetä kommentti