Olen kyllästynyt tähän flunssaan! Edelleen olo on sellainen, ettei tee mieli mennä minnekään.
Eilen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja yksi naapuri kävivät ihmettelemässä plänttiä katossa. Toinen joutui kompuroimaan ahtaalla välikatolla lasivillan joukossa yrittäessään selvittää, mistä vuoto on peräisin. Oli kuulemma niin paksut fyllingit, ettei mitään näkynyt. Joskus (?) meille tulee remonttimiehiä hoitamaan asian. Toivottavasti eivät tule heti klo 8 aamulla! kääk! Nämä herrat tulivat klo 11 ja totesivat, että olisiko pitänyt tulla myöhemmin, kun olin edelleen yöpaidassa. Sanoin heille, että ei haittaa, mä nukun yleensä pitkään.
Huomasin olevani sopusoinnussa oman elämäntapani kanssa. Menneellä viikolla ex vinoili mulle siivoamisesta. Nuorempana olin ahkera siivoamaan. Opiskeluaikoina matot vietiin viikottain ulos ja lattiat pestiin. On tainnut miehelle jäädä huonoja muistoja. Vanhetessani siivoaminen on jäänyt vähemmälle ja nykyisin siivoan vain pakon edessä. Katson kehittyneeni ihmisenä tässä suhteessa. Elämässä on paljon mielenkiintoisempiakin asioita kuin siivoaminen.
Olin luvannut Saaralle mennä siivoamaan hänen uuden kotinsa hänen kanssaan, mutta hän ilmoittikin puunaavansa kaverinsa kanssa. Ei mulla ole niin kova hinku ko. touhuun, että olisin siitä mieleni pahoittanut. Luulen että äidin apua tarvitaan vielä monessa asiassa ennen kuin hän pääsee asettumaan aloilleen. Tänäänkin olisi yhteinen kauppareissu tiedossa.
Jälleen löysin uusia, mielenkiintoisia blogeja. Tämä on kiinnostava maailma. Vieraista ihmisistä tulee itselle tuttuja blogien välityksellä. Kaikki eivät edes tiedä mun seuraavan heidän elämäänsä.Välillä pohdin, että olisi mukava tavata tiettyjä ihmisiä livenä, mutta en ole vielä uskaltanut ehdottaa kenellekään mitään. Olisiko joku kiinnostunut asiasta?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Hei.
Kiitos käynnistä ja kommentista.
Kyllä meidän Alma on borderterrieri, hän on 6.5 kuukautta vanha ja oikea "ärrierijohdannainen". Tyttärellä on rotweiler ja toisella tyttärellä kissa. Tyttäret asuvat jo omissa kodeissaan.
Sinulla tuntuu olevan pesästä lentäminen siellä käynnissä, ei muuta kuin onnea matkaan. Potkaise niin että varmasti lentää, eikä jää reunalle keikkumaan, putoaa vielä, jos ei pääse liitoon.
Aina silloin tällöin visiteeraan täällä blogissasi.
Meillä on yhteinen ihastuksen kohdekin, Noormarkun ruukin alue.
Niin... ja en siivoa kuin suuren pakon edessä.
SatuSanna. Kiva kun olen saanut uuden lukijan.
Lähetä kommentti